Hoitokunnan puheenjohtaja Keijo Rintamäki todistaa hyvää kesän kasvukautta, oksan vuosikasvua on lähes 20 senttiä, latvassa se on puolisen metriä.

Alajärven Yhteismetsällä vahva tulostaso

Alajärven yhteismetsällä on meneillään kuudes toimintavuosi ja talous sekä toiminta on saatu hyvälle tasolle.

Hakkuut ja metsänhoitotyöt on tehty tavoitesuunnitelman mukaisesti ja alkuunlähdössä joillakin palstoilla olleet rästityöt on saatu tehtyä.

– Viime vuoden tulos oli lyhyen historian paras, osakkaille jaettiin hyvät tuotot ja kartutettiinpa vielä omaisuuttakin, kertoo hoitokunnan puheenjohtaja Keijo Rintamäki.

Koronavuoden huomioita

Yhteiskuntaa vahvasti ravisuttanut korona-aika on aiheuttanut vain vähäisiä muutoksia yhteismetsän toimintaan. Kevään kokoontumisrajoitukset siirsivät osakaskunnan keväälle suunnitellun kokoontumisen, mutta kesäkuussa sen pitäminen onnistui hyvin.

Erovuorossa ollut Keijo Rintamäki valittiin uudelle kolmivuotiskaudelle ja hän jatkaa myös hoitokunnan puheenjohtajana. Muut jäsenet ovat Martti Ojajärvi, Heikki Mutka ja Pentti Yli-Olli.

Toimintakertomus ja tilit hyväksyttiin ja päätettiin tulevan vuoden toimintasuunnitelma. Hakkuita tehdään keskimäärin runsaat 3000 kuutiota vuodessa, mutta metsäkauppoja voidaan tehdä myös etupainotteisesti. Vuosi sitten yhteismetsällä olikin n. 10000 kuutiota valmiita puukauppoja, joista nyt on hakattu yli puolet.

Uusien kauppojen syntyyn koronalla on ollut vaikutuksensa, sillä myyntihaluja alentuneella hintatasolla ei ole ollut. Vanhoilla puukaupoilla tullaan kuitenkin hyvin toimeen tämä ja tarvittaessa ensi vuosikin.

Metsänhoitotöitä on suoritettu entiseen tapaan eikä koronan vaikutuksia ole näissä toimissa näkynyt. KEMERA-tukea haetaan ja käytetään taimikon ja nuoren metsän hoitoon ja ensiharvennuksiin, jolloin metsään saadaan hyvät kasvun mahdollisuudet.

Myös istutus- ja kylvötyöt suoritetaan ajallaan ja viivyttelemättä, jolloin hakkuupalstat eivät ehdi heinettyä mikä vaikeuttaisi taimikon alkuunlähtöä.

Uusia osakkaita

Yhteismetsän osakkaissa tapahtuu vain vähäisiä muutoksia, sillä reilusta neljästäkymmenestä osakkaasta vain kaksi on myynyt tähän mennessä koko osuutensa tai osan siitä.

Yhteismetsä ottaa jälleen vastaan uusia osakkaita ja seuraava liittymismahdollisuus on vuoden vaihteessa. Liittyminen on todella helppoa, sillä ennen liittymistä täytyy määritellä vain liitettävän metsäpalstan tila-arvo. Arvonmäärityksen suorittaa metsäalan ammattilainen ja nyt loppuvuonna on vielä hyvä aika suorittaa arvonmääritys.

Siinä laskettua oman metsän arvoa verrataan koko yhteismetsän tila-arvoon, jolloin saadaan suhdeluku eli osuuden määrä. Näiden osuuksien suhteessa jaetaan vuosittain sitten yhteismetsän tuotto osakkaille. Tila-arvon määrittämisen maksaa metsänomistaja itse, mutta sen jälkeiset toimitus- ym. kulut maksetaan valtion varoista.

Jos asia kiinnostaa, yhteyttä voi ottaa hoitokunnan jäseniin, myös metsähoitoyhdistys tietää yhteystiedot. Lisää yhteismetsään liittymisestä, eduista ja muista asioista löytyy esim. yhteismetsat.fi verkkosivulla, jossa on runsaasti erilaista tietoa.