-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Sivuaura Oy on yritysten jätteenkäsittelyn yhteistyökumppani

Kierrätys on ollut aiheena pinnalla jo pitkään, mutta edelleenkin vain pieni osa kaikesta kierrätykseen sopivasta jätteestä lajitellaan ja toimitetaan uusiokäyttöön.

Tilanne on sama myös silloin, kun jätteen tuottavat yritykset. Jätemaksut ovat yrityksille taloudellisesti iso asia ja siksi yhä useammin mietitään, miten jätehuollon voisi hoitaa järkevämmin.

MAINOS

Tähän antoi vastauksen muutama vuosi sitten Alajärven teollisuusalueella kierrätystoiminnan aloittanut Sivuaura.

Yrityksellä oli ollut jo aiemmin kierrätyspuun vastaanottoa, alun perin lähinnä siksi, koska omaan lämpölaitokseen tarvittiin haketta.

Nykyisin kierrätyspuusta tulevaa haketta ei käytetä enää omaan lämmöntuotantoon, vaan se toimitetaan yhteistyökumppaneiden kautta sitä polttaviin lämpölaitoksiin ympäri Suomen.

Sivuauran materiaalikierrätys palvelee Järviseudun yrityksiä vastaanottamalla kierrätyspuun lisäksi myös muita kierrätys- ja energiakelpoisia materiaaleja. Näitä ovat muun muassa pahvi, muovi, metalli, puu, paperi sekä rakennusjäte. Kemikaaleja ja biojätteitä ei vastaanoteta.

– Nyt asiakasyrityksiä on niin teollisuuden kuin kaupankin puolelta koko Järviseudun alueelta, kertoo Sivuaura Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Yli-Sikkilä.

– Monelle kierrätys voi olla haasteellista. Me Sivuaurassa opastamme mielellämme yhteistyökumppaneitamme jo jätteen syntypaikalla tapahtuvaan lajitteluun. Se vähentää yritysten jätehuollon kustannuksia, huomauttaa Yli-Sikkilä.

Yrityksissä syntynyt pakkausjäte toimitetaan Sivuaurassa tapahtuneen lajittelun jälkeen takaisin uusiokäyttöön sopimuskumppanien kautta.

Kierrätystoiminnalla vähennetään poltettavan ja sekajätteen määrää.
Yrityksille se tietää selvää säästöä jätehuollon kustannuksissa ja antaa lisäarvoa ympäristöasioiden hyvästä hoidosta.

– Tähän on lyhyt kuljetusmatka kaikkialta ympäryskunnista, huomauttaa puolestaan yrittäjä Juhani Yli-Sikkilä.

Yrityksen toimenkuvaan kuuluu myös rakennusten purku-urakointi, jota tehdään niin yrityksille kuin yksityisillekin.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät