-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Myös Soini siirtyi kiihtymisvaiheeseen – kaikkiaan kahdeksan koronatapausta

Soinin kunta on tiedottanut hetki sitten, että Soinin kunta on siirtynyt pandemian perustasolta kiihtymisvaiheeseen.

Soini-Alajärvi-Lehtimäki alueella on siirrytty pandemian perustasolta kiihtymisvaiheeseen. Soinissa on todettu kahdeksan positiivista koronatartuntaa ja em. alueella on todettu yhteensä 26 tapausta kuluneen viikon aikana.

MAINOS

Tartuntalähteet ovat hyvin tiedossa. Uudet tartunnat liittyvät aiempaan tunnettuun tartuntaketjuun.

Tartunnan saaneet ja altistuneet on asetettu karanteeniin. Altistuneiden jäljitys työ on kesken, mutta etenee nopeasti.

Tilanteen vaativista toimenpiteistä on keskusteltu Etelä-Pohjanmaan alueellisen koronanyrkin ja Kuusiolinnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin kanssa.

Tänään 19.11. pidetyssä kokouksessa kunnan johtoryhmä on Etelä-Pohjanmaan alueellisen koronanyrkin ja Kuusiolinnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin suosituksesta päättänyt seuraavista rajoitustoimista liittyen Soinin kunnan toimintaan, rajoitustoimet ovat voimassa 6.12. asti:

• Vahva suositus, ettei yli 20 hengen kokoontumisia järjestetä sisä- eikä ulkotiloissa

• Joukkueurheiluun ja joukkueurheilun kilpailutoimintaan annetaan vahva suositus toiminnan tauottamisesta

• Koululuokat 7-9 siirtyvät etäopetukseen 20.11. alkaen (erityisentuen oppilaat jatkavat lähiopetuksessa)

• Perusopetuksen henkilökunnalle annetaan suositus käyttää kasvomaskeja

• Nuopparin tilat suljetaan 20.11 alkaen

• Yhtenäiskoulun liikuntasali, kuntosali ja uima-allas suljetaan 20.11 alkaen

• Asioidessa kunnantalolla tai kirjastossa, tulee käyttää kasvomaskia ja huolehtia turvaetäisyyksistä ja hyvästä käsihygieniasta

Lisäksi on syytä huomioida Alajärven päätökset musiikkiopiston ja kansalaisopiston toiminnasta:

– Alajärven, Lehtimäen ja Soinin kansalaisopiston kurssit keskeytetään, mukaan lukien taiteen perusopetus

– Musiikkiopiston Alajärven ja Soinin opetus keskeytetään

Kuussote ja Kuusiolinna Oy tiedottavat sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta Soinia koskevista toimenpiteistä.

On ensiarvoisen tärkeää, että kuntalaiset huolehtivat hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä.

Etelä-Pohjanmaalla on voimassa kiihtymisvaiheen kasvomaskisuositus. Kasvomaskien käyttöä tulee tehostaa merkittävästi kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Flunssaisena ei pidä liikkua missään.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät