-1.9 C
Alajärvi
keskiviikko 08.5.2024
MAINOS
MAINOS

Jukka Joensuu jatkaa Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtajistossa

Pohjanmaan Kokoomus valitsi piirikokouksessaan jatkokaudelle yksimielisesti puheenjohtajaksi Jesse Luhtalan (Seinäjoki) sekä varapuheenjohtajiksi Jukka Joensuun (Alajärvi) ja Riitta Pääjärvi-Myllyahon (Vaasa).

Luhtanen kantoi kokouksen avauspuheenvuorossaan huolta valtion velanotosta.

MAINOS

– Hallitus hukuttaa tulevat sukupolvemme velkaan. Hyvinvoinnin rakentaminen velkarahan varaan tulee iskemään tulevien sukupolvien näpeille. Kuka lopulta kuittaa vaikkapa oppivelvollisuuden laajentamisen kustannukset, Luhtala jyrähtää.

Kokouksessa vieraillut kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto on samoilla linjoilla.

– Pandemian aiheuttaman laman keskellä valtiovalta vahvimpana toimijana joutuu ottamaan iskua vastaan. Valtiolla tulee kuitenkin olla suunnitelma siitä, miten ennätyksellinen velkaantumiskehitys saadaan taittumaan, Autto vaatii.

Kansanedustaja Risikko puolestaan kantoi huolta kuntien taloudellisesta tilanteesta.

– Kuntien taloudellinen tilanne on niin vakava, että yhtään lisätehtävää kunnille ei pidä sälyttää. Hallituksen hurskas lupaus uusien tehtävien 100 prosentin korvauksista on täysin unohtunut esimerkiksi oppivelvollisuuden pidentämisessä. Sen lisäksi, että esitys on muutenkin kaukana todellisesta tarpeesta, sen kustannusvaikutukset kuntatalouteen ovat aivan pielessä, totesi kansanedustaja Risikko.

Piirikokouksessa puhuneen kauhavalaisen kansanedustajan Janne Sankelon mukaan viime viikkoina puhuttanut kokoomuksen metsäpolitiikan linja on kunnossa.

– Kokoomus oli tekemässä nykyistä metsälakia. Kokoomus haluaa monipuolista metsänkäyttöä ja että metsänomistaja saa itse päättää omaisuudestaan, Sankelo esittelee.

Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Riikka Varila totesi ehdokashankinnan etenevän mallikkaasti.

– Vaalipiirissä on saatu runsaasti uusia ehdokkaita ja aivan uusiin kuntiin, kuten Luotoon. Nuoret ovat myös aktivoituneet. Esimerkiksi Lapualla, Seinäjoella ja Kokkolassa on jo nyt nuoria ehdokkaita enemmän, kuin viime vaaleissa. Kokonaisuudessaan ehdokashankinta on edennyt aikataulussa, Varila kehuu.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät