-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Itsenäisyyspäivän 1956 Kuvaposti muistutti Antti Lassilalle alajärveläisnuorukaisen palvelusajan Helsingissä

Tämä armeijakuva tarvittiin, että Anssi tunnisti itsensä sotilaiden rivistä!

Alajärven Kurejoella syntynyt varttunut ja sittemmin sinne palannut Antti Lassila löysi piha-aittansa kätköistä viime kesänä vanhan lehden.

Helsingin seudulla ilmestyi aikanaan Kuvaposti niminen julkaisu. Sen vuoden 1956 numeroltaan 49. lehti oli maksanut 80 markkaa, ja oli jostain kumman syystä nyt aitassa Alajärvellä. Lehti oli julkaistu maamme 39. itsenäisyyspäivänä 6.12.

MAINOS

Antti vei lehden tupaan, sillä sen kannessa komeili rivi salskeita sotapoikia ja aivan kuin Antti olisi tunnistanut heistä muutaman ensimmäisen.

Paremmassa tarkastelussa tuttuja nimiä rivistöstä alkoi nousta mieleen, mutta äärimmäisenä vasemmalla olleen kaverin nimeä hän ei millään muistanut.

Kuvapostin kuva on napattu komppanian käytävällä, Lassila on kuvassa vasemmalla.

Mutta se oli päivänselvää, että armeijakavereitahan siinä etukannen kuvassa oli! Kuva oli otettu Helsingissä, samaan aikaan kun Anttikin oli Kouvolasta Kaartin pataljoonaan siirretty.

Muistot alkoivat palata mieleen ja Antti Lassila kaiveli esille vanhoja tuon aikaisia kuviaan.

Sieltä löytyi myös oma kuva tuolta ajalta ja niin oli pakko uskoa, että hän itsehän siinä rivissä äärimmäisenä vasemmalla seisoi, kovin vakavana ja asialleen omistautuneena.

Kuva näyttää sille kuin se olisi otettu jossain valatilaisuudessa tai vastaavassa, mutta Lassila kertoo kuvan editoiduksi.

Vartioparaatia Helsingissä 1956. Kuva Jussi Männikkö.

– Olimme ruokailuun lähdössä, kun ylivääpeli Karhu saapui paikalle ja ilmoitti, että ruoan jälkeen meidän pitää valmistautua kuvaukseen ja päälle piti laittaa kakkospuvut.

Näin toimittiin ja nuoret miehet marssitettiin komppanian käytävälle, jossa kuva otettiin. Sen jälkeen päivä jatkui tuttuun tapaan ja Anttikin oli vielä vartiossa päävartiolla.

Antti Lassila oli sotaväessä kahdeksan kuukautta Kouvolassa, josta siirtyi Kaartin pataljoonaan tiettävästi tuolloin kolmantena alajärveläisenä.

Vartiohommissa presidentinlinnan ovella. Kuva Jussi Männikkö.

Tehtäviä osui matkalle monenlaisia, muistorikkaimpana ja raskaimpana Presidentti Paasikiven hautajaiset.

Presidentti Kekkosenkin Lassila näki, kerrankin hän tarkasti komppanian erään valtiovieraansa kanssa ja siinä sattui vähän huvittavankin tilanne…

Armeija-aikojensa jälkeen Antti Lassila ehti monenlaista. Hän oli vuodet 65-66 Helsingissä huoltovalvojana Shellillä, mutta muutti sieltä Ouluun päätoimiseksi talonmieheksi. Siellä hän opiskeli alaa eteenpäin ja alkoi tehdä toisena työnä myös rengashuollon vastaavan tehtävää.

Presidentinlinnan edessä Kaartin pataljoonan sotilaat vartioivat nelituntisissa jaksoissa. Kuva Jussi Männikkö.

Täsmällisenä miehenä hän piti rengastöistä tarkkaa päiväkirjaa selvittäen, mitkä renkaat kestivät parhaiten ja kun tuli aika pinnoittaa renkaat, myös sen mitkä renkaat soveltuivat pinnoitettavaksi parhaiten.

Lassilan täsmällisyys tehtävissään huomioitiin rajojen ulkopuolellakin ja hän on sitä kautta mm. saanut autoonsa testattavaksi kitkarenkaat silloin, kun niitä ei vielä ollut oikeastaan kenelläkään muulla, ja yleiseen myyntiin ne tulivat vasta vuosien päästä.

Vasta 28 Oulun vuoden jälkeen vuonna 1994 Lassila palasi takaisin Kurejoelle, jonne on nyt asettunut eläkepäivilleen.

Tuula Jokiaho

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät