Järvi-Pohjanmaan alueella jälleen kahdeksan uutta tartuntaa – korona johtanut neljän asukkaan kuolemaan Kultakämmessä

Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu yhteensä koko epidemian aikana 119 positiivista koronatartuntaa.

Edellisen tiedotteen jälkeen on tullut ilmi kahdeksan uutta tartuntaa.

Tartunnat liittyvät aikaisemmin alueella esiintyneisiin tartuntaketjuihin. Tartuntoihin liittyy joukkoaltistus Alajärven yläkoulussa ja jäljitystyö sen osalta on vielä kesken.

Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella karanteeniin asetettujen altistuneiden määrä on noin sata henkilöä.

Järvi-Pohjanmaalla asumispalveluyksikkö Kultakämmenen ikäihmisten hoivayksikköön on levinnyt koronavirus, joka on johtanut neljän asukkaan kuolemaan.

Koronaan on sairastunut ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikössä Kultakämmenessä yhteensä 7 asukasta. Kuluneen kuukauden aikana neljä Kultakämmenen asukasta on menehtynyt koronan uuvuttamana.

Korona on viime viikkojen ajan ollut jatkuva huolen ja surun aihe niin asukkaille, omaisille kuin henkilöstöllekin.

– Järvi-Pohjanmaan perusturva ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri välittää lämpimät surunvalittelut koronavirukseen menehtyneiden läheisille.

Järvi-Pohjanmaan perusturvan henkilöstössä on todettu myös muutamia tartuntoja. Kultakämmenen asukkaat ja henkilökunta on säännöllisesti testattu koronavirustartuntojen toteamiseksi ja koronatestauksia tehdään edelleen säännöllisesti.

Kultakämmenen henkilökunta on huolehtinut turvallisista hygieniakäytännöistä ja tilaratkaisuista.

Yläkoulu etäopetukseen

Alajärven yläkoulu siirtyy etäopetukseen ajalle 11.-22.12.2020 pois lukien erityisen tuen oppilaat, joiden lähiopetus jatkuu lukukauden loppuun.

Kaikki muut Alajärven ja Vimpelin esi- ja perusopetuksen yksiköt ja oppilaat jatkavat toistaiseksi lähiopetuksessa lukukauden loppuun.

Lisätietoa koulujen järjestelyistä löytyy Wilma-tiedotteista ja koulujen omilta sivuilta.

Etäopetuksen ruuan jakelua aloitetaan maanantaina 14.12.2020

Lukio-opetus toteutetaan etäopiskeluna lukukauden loppuun. Syksyn ylioppilasjuhlat järjestetään kevään 2021 juhlien yhteydessä.

Maakunnan tartuntaluku neljä

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin torstaina 10.12. neljä uutta koronavirustartuntaa. Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 384.

Koronan takia osastohoidossa on kuusi koronaviruspotilasta, osa sairaalassa ja osa alueen terveyskeskuksissa.

Etelä-Pohjanmaalla on viimeisen kuukauden aikana menehtynyt seitsemän henkilöä koronainfektion seurauksena. Kaikki menehtyneet ovat olleet iäkkäitä ja monisairaita, keski-iältään 84-vuotiaita.

Iäkkäiden henkilöiden suojeleminen virustartunnalta on nyt erityisen tärkeää. Sairaanhoitopiiri haluaa välittää lämpimän osanoton menehtyneiden omaisille.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 54 664. Eilen tutkittiin 402 näytettä.