-5.9 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Koronatilanne Järvi-Pohjanmaalla on rauhallinen – kaksi uutta tartuntaa sitten jouluviikon

Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu yhteensä koko epidemian aikana 128 koronatartuntaa.

Tiistaina 22.12. annetun tiedotteen jälkeen on tullut ilmi kaksi uutta tartuntaa.

MAINOS

Tällä hetkellä alueella ei ole karanteeniin tai eristykseen asetettuja henkilöitä.

23.12.- 3.1. koronanäytteitä otettiin 201 kappaletta, joten näistä näytteistä yksi prosentti osoittautui positiiviseksi kyseisenä ajanjaksona.

Viimeisen kahden viikon aikana koronatesteihin on hakeutunut vähemmän henkilöitä kuin aikaisemmin joulukuun aikana.

Järvi-Pohjanmaan perusturvan pandemiajohtoryhmän pitää ensisijaisen tärkeänä, että edelleen koronatestiin hakeudutaan nuhaisina tai flunssaoireisina.

Joulun aikana ihmiset ovat liikkuneet enemmän, minkä vuoksi riski koronatartunnan saamiselle on kasvanut.

Järvi-Pohjanmaan koronatilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä.

Joulun ajalla voi olla vielä vaikutusta alueemme koronatilanteeseen. Tämän vuoksi pandemiajohtoryhmä jatkaa aikaisemmin annettujen suosituksia 17.1. asti, jonne ulottuu myös aluehallintoviraston päätös yleisötilaisuuksien rajoittamisesta ja alueellisen yhteistyöryhmä nyrkin suositukset.

Järvi–Pohjanmaan pandemiajohtoryhmän suositukset 4.1.

Uusien tartuntojen välttämiseksi pandemiajohtoryhmä on päättänyt alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin ohjeistusten mukaisesti seuraavista rajoituksista ja varotoimenpiteistä, jotka
ovat voimassa Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella 17.1.2021 saakka:

• Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen sekä Lehtimäen, Lappajärven ja Vimpelin terveysasemien ovet ovat suljettuina, jolloin asiointi tapahtuu ajanvarauksella

• Järvi – Pohjanmaan kaikkiin tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen yksiköihin sekä intervalliosastolle annetaan erittäin vahva suositus, että niissä ei vierailla (pl. saattohoidossa olevat asukkaat).

Edelleen emme kehota vierailemaan palveluasumisenyksiköissä.

Omaiset voivat olla yhteydessä asukkaisiin yksiköissä olevien älylaitteiden avulla. Joissain palveluasumisen yksiköissä voidaan järjestää oma tila tapaamiselle, omaisten hyvä olla yhteydessä yksikköön etukäteen. Vierailijoiden tulee muistaa vahva suojautuminen ja turvavälit.

• Akuuttiosastolla saa vierailla ainoastaan saattohoidossa olevien ja vakavasti sairaiden omaiset. Kaikista vierailusta sovitaan puhelimitse etukäteen

• Ikäihmisten päivätoiminta on tauolla koko Järvi-Pohjanmaan alueella

• Lappajärven ja Lehtimäen toimintakeskusten toiminta käynnistyy uudelleen 4.1.pienryhmätoimintana. Työpaja Apajan ja Kipinän toiminta käynnistyy uudelleen 11.1. pienryhmätoimintana.

Sivistystoimi, varhaiskasvatus

Kaikki Alajärven ja Vimpelin varhaiskasvatuksen yksiköt ovat avoinna. Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta on keskeytetty toistaiseksi.

Alajärven kaupungin ja Vimpelin kunnan varhaiskasvatuksessa hyvitetään asiakasmaksut 17.1., mikäli huoltajat voivat järjestää lastensa hoidon itse.

Esi- ja perusopetus

Alajärven yläkoulu jatkaa etäopetuksessa syyslukukauden loppuun.
Kaikki Alajärven ja Vimpelin esi- ja perusopetuksen yksiköt palaavat lähiopetukseen 7.1.2021.

Lisätietoa koulujen järjestelyistä annetaan Wilma-tiedotteilla ja koulujen omilta sivuilla.

Lukio-opetus

Alajärven ja Vimpelin lukio-opetus toteutetaan etäopiskeluna lukukauden loppuun, Lappajärven lukio jatkaa lähiopetusta syyslukukauden loppuun.

Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin lukio-opetus aloittaa lähiopetuksen 7.1.

Kirjastot

Kirjastojen uloslainaus jatkuu. Tarkemmat ohjeet löytyvät kaupungin ja kirjaston sivuilta. Kirjastojen muut tilat ovat suljettuja ja kirjastoauton toiminta keskeytetty 17.1. saakka.

Kasvomaskien jako kirjastoissa vähävaraisille henkilöille jatkuu edelleen. Ohjeet maskien jaosta löytyvät kaupungin, kuntien ja kirjaston sivuilta.

Taiteen perusopetus

Alajärven musiikkiopisto ja kansalaisopiston kuvataidekoulu Eero jatkavat etäopetuksessa 17.1. asti. Vimpelissä Etelä-Pohjanmaan musiikkiopisto antaa etäopetusta 17.1. asti.

Kansalaisopisto

Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston kaikki lähiopetus on keskeytetty 17.1.2021 asti.

Vapaa-aikatoimi

Ulkoliikuntatilat ovat avoinna.

Kaikki harrastus- ja vapaa-ajan toiminta Alajärven kaupungin ja Lappajärven sekä Vimpelin kunnan sivistystoimen käytössä olevissa tiloissa keskeytetään 17.1. asti.

Museo

Nelimarkkamuseo on suljettuna 17.1. asti

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät