-9.1 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

InKauneus ja Hoitola Henna muuttivat Lappajärvellä

Kolmen viimeisen vuoden ajan saman katon alla toimineet InKauneus ja Hoitola Henna Lappajärvellä ovat muuttaneet. Muutto toteutui jälleen saman katon alle, mutta nyt välissä on käytävä.

Uudet tilat löytyvät entisistä osuuskaupan tiloista, johon on valmistunut upeita, valoisia liikehuoneistoja.

MAINOS

Hoitola Hennan Henna Ahola on aloittanut hierojana 2012, sitä ennen hän työskenteli samassa paikassa, missä uudet liiketilat nyt sijaitsevat!

Kaupan alalta hän vaihtoi hierojan ammattiin, koska yrittäjyys oli aina kiehtonut ja hierojan työ tuntui kiinnostavalle siksi, että perhe kiitteli hänen hierojan taitojaan.

– Halusin siksi oppia hieronnan ihan oikeasti, klassiseksi hierojaksi opiskellut Henna kertoo. Alun perin tarkoitus ei ollut jättää päätyötä kaupassa, mutta asiakaskuntaa tuli niin mukavasti, että se oli järkevää.

Vuosien varrella Henna on opiskellut myös kiinalaisen hoitomuodon guas han sekä intialaisen päähieronnan ja tekee myös hunaja- ja suklaaöljyhierontoja sekä imukuppihierontaa.

Pari vuotta sitten Henna opiskeli myös jalkahierojaksi terveydenhuollon puolelta ja tänä päivänä enitsen työllistävätkin perushierontojen lisäksi juuri jalkahoidot. Asiakkaina on paljon ikäihmisiä ja hoitoja tehdään myös koti- ja laitoskäynneillä.

Koska jalkahoidot ovat tulleet niin vahvasti osaksi toimenkuvaa, vaihtui myös yrityksen nimi muuton myötä entisestä Hierontahoitola Hennasta lyhyempään muotoon Hoitola Henna.

Hoitola Henna on avoinna arkisin pääsääntöisesti kello 9-16 ja arkisin parina iltana ja lauantaisin noin kerran kuukaudessa. Aikataulujen kanssa pyritään olemaan joustavia.

InKauneus puolestaan on perustettu jo vuonna 2009 Oulussa, jossa SKY-kosmetologi, ripsiteknikko Inka Herrala opiskeli.

Lappajärvelle muutto tuli vuotta myöhemmin ja aluksi Inkalla oli liike keskustassa vuoden verran, jonka jälkeen seuraavat viisi vuotta hän oli kotona lasten kanssa ja piti siellä pientä hoitohuonetta.

Takaisin keskustan liiketiloihin InKauneus palasi neljä vuotta sitten ja vuotta myöhemmin Hoitola Hennan palvelut siirtyivät samoihin tiloihin InKauneuden kanssa.

Nyt muutto tulikin käytännön syistä – molemmat yritykset tarvitsivat lisää tilaa.

InKauneuden toiminnassa koko kuluneet reilun kymmenen vuoden aikana juttu yli muiden ovat olleet ripsien pidennykset. Vaikka palveluina on myös erikoiskasvohoitoja, laitehoitoja ja kynsiä, niin ripsiin Inka on myös jatkuvasti kouluttautunut eniten.

Tällä hetkellä volyymiripsiä laitetaan ns. pre made tekniikalla. Niitä huolletaan 3-4 viikon välein ja hyvin huollettuja ripsiä ei tarvitse kokonaan uusia lainkaan.

Inkalla on työssä rinnallaan oppisopimuksella alaa opiskeleva Maarit Kaikkonen Evijärveltä. Maarit on aloittanut vuosi sitten ja on vielä ainakin toisen vuoden.

Yritys on avoinna arkisin pääasiassa kello 10-18 ja parina lauantaina kuukaudessa. Hoitojen rinnalla on myös tuotemyyntiä entistä monipuolisemmista valikoimista ihonhoito- ja hyvinvointituotteita, lahjaksikin sopivaa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät