-8.7 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Floristiopiskelijat toteuttavat upean kukkanäyttelyn Alajärvellä!

Alajärvellä on maaliskuun loppupuolella mahdollisuus päästä näkemään tasokasta kukkasidontaa, kun Jamin kevään aikana valmistuvat floristiopiskelijat pistävät parastaan esille kaiken kansan ihasteltavaksi!

Nämä Vuoden floristin ja floristimestari Säde Alasen luotsaamat seitsemän opiskelijaa ovat kaikki olleet jo ennen 1,5 vuotisia opintojaan kukkakauppa-alaa hyvin tuntevia, osalla on takanaan yrittäjyyttä ja jopa 20 vuotista työkokemusta.

MAINOS

Floristiksi opiskellaankin monimuoto-opetuksena ja sen myötä valmistuu todellisia alan ammattilaisia.

Opiskelijat ovat joka kuukausi viikon opiskelupaikallaan ja lopun aikaa he opiskelevat alan työpaikoilla. Tänä keväänä valmistuvista vain yksi on Alajärveltä, kaikilla muilla on opiskelupaikkaan noin tunnin ajomatka.

– Floristiopintoihin haetaan joskus liiankin kevein perustein, ymmärtämättä työn todellista luonnetta, Säde Alanen sanoo. Hän kertoo, että valituiksi tulevilla pitää olla paloa, mutta myös realistinen käsitys floristin työstä.

– Se ei ole vain ihanien kukkien kanssa puuhastelua, vaan usein hyvinkin stressaavaa ja jopa fyysisesti raskasta.

Jami on ainoa oppilaitos Etelä-Pohjanmaalla, joka kouluttaa floristeja. Tarvetta koulutukseen on, sillä valtaosa alueella kukkakaupoissa työtä tekevistä ei ole koulutettuja floristeja. Säde Alasen lisäksi Jamilla vierailevina opettajina toimivat SM-tason sitoja Hanna Vehkalampi ja asiakaspalvelun sekä markkinoinnin osaaja Tiina Kiiskinen.

Jami tarjoaakin floristiopiskelijoille erittäin laadukkaan koulutuksen ja vaikka Säde itse ei asiaa aivan niin näekään, niin hänen opiskelijansa vahvistavat kuin yhdestä suusta, että Säde on se, joka opiskelijat jamille vetää.

Hänen ammattitaitonsa, osaamisensa ja menestyksensä ovat tekijöitä, jotka saivat jopa 20 vuotta sidontatöitä tehneen Suvi-Tuulia Ruuskan Karstulasta innostumaan vielä virallisen tutkinnon opiskelemisesta. – Tiesin, miten paljon Säteellä on opiskelijoille annettavaa, ja siksi hakeuduin Jamille.

Opinnot ovat vastanneet odotuksia ja jopa ylittäneet ne. Opiskelu on työlästä ja haastavaa, kirjalliset vaatimukset kovat ja Säde on tiukka opettaja, niin kauan alalla ollutkin on saanut käytännön työhön todella paljon uutta sisältöä ja osaamista.

– Meillä on lisäksi hyvä porukka, jolta saa tsemppiä ja kannustusta aina kun tarvitsee, Suvi-Tuulia kiittää.

Maaliskuun 25.-28. päiviksi opiskelijat kokoavat puutarhamyymälä Timjamiin ja sen yhteydessä olevalle Keitaalle upean kukkanäyttelyn, jonka osana ovat opiskelijoiden näyttötyöt.

Näyttely on avoinna joka päivä myymälän aukiolon mukaan kello 7-22 ja pääsymaksuja ei peritä. Mukaan kannattaa ottaa avointa mieltä, sillä jos vastaavassa näyttelyssä ei ole ennen käynyt, voi se yllättää!

Tavoitteena on näyttää suurelle yleisölle se, mitä kaikkea kukista voi tehdä ja mitä on saatavilla. Kysyntää hieman erilaisemmille taidonnäytteille ei voi olla, elleivät asiakkaat tiedä tarjonnasta.

Esille tule enoin 30 työtä; kimppuja, seppeleitä, tilatöitä, sienitöitä ja morsiamen koristeita. Yleisö saa äänestää näyttelytöistä suosikkiaan ja osallistua samalla arvontaan.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät