0.7 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Rahoitusaamu yrittäjänuran alkutaipaleella oleville ja asiasta kiinnostuneille

JPYP järjestää Uusien yrittäjien rahoitusaamun Teams-tilaisuutena keskiviikkona 17.3 kello 8.-9.30. Tilaisuudessa palveluistaan ovat kertomassa Leader Aisapari ry, TE-palvelut sekä OP Alajärvi.

Uudet yritykset aloittavat liiketoimintansa hyvin varovaisesti ja mahdollisimman pienellä riskillä. Yritystoiminnan käynnistymisen jälkeen huomataan usein, että tarvitaan lisää resursseja niin liiketoiminnan laajentamiseen kuin kannattavuuden parantamiseen.

MAINOS

Tarpeet liittyvät yleensä uusien koneiden ja laitteiden hankintaa, toimitilojen hankkimiseen, laajentamiseen tai muutoin uudistumiseen liittyviin tarpeisiin. Liiketoiminnan laajentuessa herää tarve myös henkilöstöresurssien lisäämiseen.

– Uuden yrityksen perustaneelle tai liikeideaa vasta kehittävälle yrittäjälle on hyödyllistä tietää ja tuntea rahoituksen tukikanavat niin liikeidean käynnistämiseen kuin toiminnan kasvuun.

– Vaikka tarvetta rahoitukselle ei olisikaan aivan heti, tieto eri toimijoiden palveluista voi palata mieleen sitten, kun asia tulee omassa toiminnassa ajankohtaiseksi, kertoo yritysneuvoja Pirkko Ylätalo.

JPYP haluaa tarjota alueensa yrittäjille (Alajärvi, Lappajärvi, Soini ja Vimpeli) tietoa juuri näitä tilanteita varten.

Pääasiassa tuoreille yrittäjille suunnatussa tilaisuudessa palveluistaan ovat kertomassa: Leader Aisapari ry (yritystuet), TE-palvelut (palvelut yrityksille) ja OP Alajärvi (yritysten palvelutarjonta).

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät