Nyrkki suosittaa yksityistilaisuuksissa yhä kymmenen henkilön rajaa

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on ollut pandemian perustasolla 23.3. lähtien.

Tänään maanantaina kokoontunut Nyrkki merkitsi tiedoksi Aluehallintoviraston viime perjantaina antaman päätöksen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamisesta enintään 20 henkilöön 1.4. lähtien.  Rajoitus on voimassa huhtikuun loppuun saakka.

MAINOS

Nyrkki säilytti kymmenen henkilön kokoontumissuosituksen yksityistilaisuuksissa, koska niissä saatujen tartuntojen osuus on pysynyt merkittävänä.

Uskonnollisissa tilaisuuksissa voidaan noudattaa 20 henkilön enimmäismäärää. Tilaisuuksien turvallinen järjestäminen edellyttää riittävän suuria tiloja, jotta turvavälit voidaan säilyttää. Tilaisuuksissa on tärkeää käyttää myös kasvomaskia.

Etelä-Pohjanmaalla jatketaan edelleen kiihtymisvaiheen kasvomaskin käyttösuositusta. Kasvomaskia voi käyttää myös peruskouluissa kuntakohtaisen harkinnan mukaan. Kasvomaskien käyttö voi vähentää altistumistilanteessa karanteeniin joutuvien määrää.

Aikuisten joukkueurheilun ja kontakti- ja kamppailulajien suositusta tauottamisesta jatketaan 30.4. asti. Alle 18-vuotiaiden harrastustoiminta voi jatkua turvaetäisyydet ja hygienia- ja maskikäytännöt huomioiden.

Nyrkki suosittelee, että samanaikaisesti kokoontuisi enintään 20 henkilöä. Ottelut ja turnaustoiminta suositellaan järjestettäväksi ilman yleisöä.

Maakunnallisia rajoja ylittävää kilpailu- tai ottelutoimintaa ei suositella. Lasten harrastustoiminnassa huomioidaan, että aikuiset eivät oleskele harrastus-, odotus- ja pukeutumistiloissa.

Muusta kuin välttämättömästä syystä matkustaminen ei ole suositeltavaa. Turvallisinta on viettää pääsiäistä perhepiirissä ja välttää uusia sosiaalisia kontakteja. Nyrkin suositukset ovat voimassa 30.4. saakka.

Exit mobile version