-3.2 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Pääsiäistrullit saavat pandemiajohtoryhmän luvan liikkumiseen Järvi-Pohjanmaalla

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä ei aseta pääsiäistrulleille ulkonaliikkumiskieltoa. Hyvän pääsiäisen toivotukset on syytä kuitenkin antaa ulkotiloissa, tai ihmiset voivat halutessaan jättää pääsiäistrulleille ”palkan” ulko-ovelle valmiiksi.

Varsinkin eteläisessä Suomessa koronatilanne on tällä hetkellä omaa aluettamme vaikeampi, joten pandemiajohtoryhmä suosittelee harkitsemaan tarkoin matkustamista Etelä-Suomeen tai sieltä tänne. Flunssaisena ei suositella matkustamista lainkaan.

MAINOS

Työpaikalle, kouluihin tai päivähoitoon ei saa mennä, jos on pieniäkään koronavirustartuntaan sopivia oireita. Tällöin on hakeuduttava koronatestaukseen Järvi-Pohjanmaan flunssapoliklinikalle, ajanvaraus numerosta 06 2412 7700.

Ei uusia tartuntoja

THL:n koronakartan mukaan Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella olisi yhteensä 138 koronatartuntaa.

Viimeisen viikon aikana Järvi-Pohjanmaan alueen asukkailla ei kuitenkaan ole todettu uusia koronavirustartuntoja, vaan Alajärven tartuntatilastoon on lisätty henkilö, joka oleskelee muualla Suomessa. Siten epidemian aikana alueella on todettu 137 koronatartuntaa.

Rokottaminen etenee Järvi-Pohjanmaalla tasaista vauhtia, 29.3. mennessä alueella on rokotettu noin 2700 henkilöä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät