Kyrönjoki, Skatila 29.3.2021.

Etelä-Pohjanmaan joet saavuttavat tulvahuipun tällä viikolla

Lumen sulaminen oli viikonloppuna erittäin nopeaa ja sen odotetaan jatkuvan alkuviikon ajan. Vaasan eteläpuolisten jokien ennustetaan saavuttavan tulvahuipun jo alkuviikosta.

Kyrön- ja Lapuanjoen tulvahuippua odotetaan viikon puolivälin paikkeilla. Keski-Pohjanmaan jokien tulvahuipun ennustetaan siirtyvän pidemmälle huhtikuuhun. Pohjalaismaakuntien kevättulva on tänä vuonna selvästi suurempi kuin vuosina 2019 ja 2020.

Vaasan eteläpuolisten jokien, kuten Lapväärtin-, Teuvan-, Närpiön- ja Maalahdenjoki, ennustetaan saavuttavan keskimäärin kerran 1–5 vuodessa toistuvan tulvan tason.

Tulvan ei kuitenkaan ennusteta aiheuttavan merkittäviä haittoja, vaikka vesi nousee paikoin pelloille ja metsään sekä pienemmille teille. Jääpadot voivat aiheuttaa paikallisesti myös rakennusvahinkoja, mutta pääosin alueen jäät ovat melko heikkoja.

Kyrön- ja Lapuanjoen tulvaennusteessa on vielä paljon epävarmuutta. Kevään tulvahuipun suuruus riippuu erityisesti alkavan viikon lämpötiloista ja sateista.

Keskiennusteiden mukaan Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvaluukkuja ei avattaisi, mutta pahimpien ennusteiden mukaan luukut voidaan joutua avaamaan. Lisäksi Kyrönjoen alaosalla nopea virtaaman nousu voi paikoitellen aiheuttaa jääpatojen riskiä. Kyrön- ja Lapuanjoella tulva voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vahinkoja rakennuksille ja liikenneyhteyksille.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus valmistautuu leikkaamaan tulvaa varastoimalla tulvahuipun aikaisia vesiä alueen tekojärviin. Lisäksi ELY-keskus on varmistanut, että tarvittaessa tulvavesiä voidaan johtaa Kyrönjoen pengerrysalueille Ilmajoella ja Seinäjoella ja Lapuanjoen pengerrysalueille Lapualla ja Kauhavalla.