-1.8 C
Alajärvi
keskiviikko 08.5.2024
MAINOS
MAINOS

Järvi-Pohjanmaalla ei uusia tartuntoja – rokotukset sujuvat hyvin

Järvi-Pohjanmaan alueella ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja viimeisen kymmenen päivän aikana.

Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana 140 koronatartuntaa, eikä Järvi-Pohjanmaalla tällä hetkellä ole yhtään henkilöä eristyksissä tai karanteenissa.

MAINOS

Koko Suomessa koronatilanne on mennyt viime viikkoina parempaan suuntaan. Rokotukset ovat edenneet hyvin, ja noin 30 prosenttia alueemme asukkaista on saanut ainakin yhden koronarokotusannoksen.

Siitä huolimatta on edelleen tärkeää, että annettuja suosituksia ja ohjeistuksia noudatetaan.

Koronavirustartuntaan sopivien oireiden kanssa ei saa mennä työpaikalle, kouluihin tai päivähoitoon. Tällöin on hakeuduttava koronatestaukseen Järvi-Pohjanmaan flunssapoliklinikalle.

Julkisissa sisätiloissa on edelleen tärkeä käyttää suu-nenäsuojusta ja noudattaa turvavälejä.

Kodin ulkopuolisia lähikontakteja kannattaa edelleen rajoittaa, koska vielä on olemassa riski epidemiatilanteen äkilliselle heikkenemiselle myös meidän alueellamme.

Tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan alueella rokotetaan kaikkia 65-vuotiaita ja sitä vanhempia (-56-syntyneitä ja sitä aiemmin syntyneitä) henkilöitä.

Lisäksi 16-65-vuotiaiden riskiryhmiin 1. ja 2. kuuluvien rokotukset jatkuvat alueellamme. Koronarokotukseen voi varata ajan
www.hyvis.fi tai koronarokotuksien ajanvarausnumerosta 06 2412 7800.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät