1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Alajärven Erasmus päätökseen

Alajärven yläkoulu on osallistunut EU:n Erasmus-oppilasvaihto ohjelmaan vuodesta 2004 lähtien neljässä ohjelmassa. Viimeisin projekti (2018-21) päättyi tässä kuussa.

Kroatian Rovinjin koulun vetämässä projektissa mukana olivat Alajärven lisäksi Espanja, Portugali ja Kreikka. Aihe C.H.A.N.G.E käsitteli kulttuuriperintöä ja ravitsemusta. Projektin aikana saatiin tutustua, oppia arvostamaan ja säilyttää erilaista kulttuuriperintöä.

MAINOS

Teema oli myös jakaa ja saada koulun hyviä käytäntöjä.

Kalevalan pohjalta tehdyn Susanna Oravan (9. lk) piirtämä ”Eurotale:n” kansi.

Kullakin maalla oli oma erityisaiheensa: Kroatialla alueen kalastajavene (kalastusperinne), jonka kyytiin päästiin; Portugalilla paikallinen laulu, jonka pohjalta tehtiin yhteinen eurohymni; Espanjassa osallistuttiin Valencian vanhaan festivaaliin (Fallas) ja Kreikassa ruokakulttuuriin.

Alajärven yläkoulun tehtävä pohjautui Kalevalaan. Sieltä annettiin kullekin koululle aihe, jonka perusteella he tekivät oman versionsa tarinasta kuvineen. Ne yhdistettiin ja näin syntyi satu Euroopasta pohjautuen Kalevalaan.

Viisi oppilasta pääsi aina kullekin reissulle mukaan ja he asuivat perheissä. Kukin isäntäkoulu esitteli vierailuilla vuorovaikutteisesti oman maansa kulttuuria. Alajärven yläkoulu järjesti Suomen vierailun aikaan juuri ennen koronaa kansainvälisyysviikon, joka toteutui mainiosti.

Viimeinen Kreikan vierailu jouduttiin järjestämään virtuaalisesti nyt maaliskuun lopussa. Kreikan koulu esitteli ruokakulttuuriaan, antiikin upeaa perinnettä ja aakkosiaan. Samalla tehtiin yhteinen ruokareseptikirja.

Kukin koulu esitteli myös projektin tuotoksiaan, tapaamisten kuvia ja videoita.

Alajärven yläkoulun oppilaiden kommentteja:
Erasmusviikko Alajärvellä oli mahtava ja tutustuin ihmisiin eri tasolla, kuin mitä millään turistilomalla olisi ikinä ollut mahdollista. Harmi ettei Kreikkaan päästy. Virtuaalitapaaminen alkukangerteluineen meni ihan hyvin, vaikka opettajat olivatkin siinä aika isossa roolissa. Parasta oli nähdä vanhoja kavereitamme. Koko projektissa opin paljon sekä vieraista että omasta kulttuurista. Projekti oli kaiken kaikkiaan tosi ihana ja hyödyllinen enkä kadu osallistumista, vaikka en matkalle päässytkään. (Olivia Niukkanen 9. lk).

Olisi ollut ISO virhe jättäytyä pois tästä projektista. Tykkäsin tosi paljon ja sain uusia kavereita. (Akseli Kantola 9. lk, ei matkalla).

Oli kiva oppia tuntemaan uusia ihmisiä, uusia kulttuureja. Oli ihan eri yöpyä paikallisessa perheessä kuin hotellissa (Isabel de Silva lukio 1. lk).

Koko projekti oli aivan huippujuttu. Oli mahtavaa tutustua uuteen maahan, sen ruokaan, kieleen ja arkielämään. Uudet kaverit! (Hilja Peltokangas ja Elle Sivula 9. lk).

Tosi kivaa oli, vaikka jäikin omalta osaltani lyhyeksi. (Vilma Rullpakka lukio 1. lk, ei matkalla).

Opettajille projekti tiesi paljon lähes palkatonta työtä, mutta oli sen arvoista samoista syistä kuin oppilaillekin. (Pekka Kylkilahti).

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät