-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Puolet suomalaisista säilyttää tomaatteja väärin

Tomaatti on yksi suomalaisten suosikkivihanneksista, mutta valitettavasti moni säilyttää edelleen tomaatteja väärin.

Kauppapuutarhaliiton teettämän tutkimuksen mukaan jopa 49 prosenttia suomalaisista säilyttää tomaatit ja kurkut virheellisesti jääkaapissa ja 35 prosenttia osaksi jääkaapissa. Vain 17 prosenttia säilyttää vihannekset oikeaoppisesti huoneenlämmössä.

MAINOS

Parhaiten oikean säilytyksen osaavat 55-65-vuotiaat, heistä 34 prosenttia säilyttää tomaatit ja kurkut jääkaapissa. Erityisesti nuoret säilyttävät tomaatit ja kurkut väärin, 18–24 vuotiasta jopa 77 prosenttia säilyttää niitä jääkaapissa.

Suurimmat syyt vihannesten säilyttämiseen jääkaapissa olivat tottumus sekä parempi säilyvyys. Osa vastasi myös, että tomaatit ja kurkut maistuvat paremmilta kylminä. Myös jääkaapissa oleva vihanneslokero houkuttelee säilyttämään kaikki vihannekset siellä.

– Välillä saamme palautetta tomaattien mauttomuudesta. Tomaatin maku häviää jääkaapissa, joten säilytys vaikuttaa makuun ratkaisevasti. Usko jääkaapissa säilyttämisestä elää kuitenkin vahvana, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.

Tomaatin oikea säilytyspaikka on huoneenlämmössä. Ihanteellinen säilytyslämpötila on +13 astetta, mutta liian lämmin on parempi kuin liian kylmä. Lämpimässä tomaatin kypsyminen nopeutuu. Jääkaapissa tomaatti menettää nopeasti makunsa.

Tomaatti säilyy jääkaapissa pidempään ja pysyy kovana, mutta vetistyy sisältä. Kylmyys tekee tomaateista happamampia ja mauttomampia, sillä kylmässä aromiaineet ja hapot lisääntyvät ja sokereiden määrä vähenee.

Tomaatti tuottaa runsaasti etyleeniä, joten sitä ei kannata säilyttää etyleenille herkkien kasvisten, kuten kurkun ja yrttien, läheisyydessä. Etyleeni on kaasu, joka syntyy kasvien hengityksessä. Etyleeni nopeuttaa hedelmien kypsymistä ja voi muuttaa lähellä olevien kasvien makua sekä kellastuttaa niitä.

Tutkimuksesta selviää myös, että tomaatti kuuluu lähes jokaiseen talouteen. Vain yksi prosentti vastaajista sanoi, ettei talouteen osteta ollenkaan tomaatteja ja kurkkuja. Tomaatteja viljellään Suomessa vuosittain noin 40 miljoonaa kiloa. Tomaatteja viljellään noin sadan hehtaarin alalla noin 280:ssä yrityksessä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät