-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Levää ei ole havaittu alueella – pintavedet lämpimiä

Viikolla 28 sinilevää on havaittu kolmella valtakunnallisen leväseurannan havaintopisteellä pohjalaismaakunnissa.

Hieman sinilevää havaittiin Kaskisten, Vöyrin Storbådanin ja Evijärven Sillankorvan havaintopisteillä.

MAINOS

Lisäksi valtakunnallisen leväseurannan ulkopuolisia asiantuntijahavaintoja tehtiin Närpiön Pjelaxfjärdenissä, Kaskisten edustalla, Mustasaaren Köklotin saaristossa sekä Vöyrin Mikkelinsaarilla ja Oravaistenlahden pohjoisosassa.

Mainituissa kohteissa levää havaittiin hieman pääosin veteen sekoittuneena.

Kansalaishavaintoja vähäisistä levämääristä viikon 28 aikana pohjalaismaakunnista on saatu Kaskisista, Kurikan Pitkämön tekojärveltä ja Ähtärinjärven Ulappaniemeltä.

Lisäksi runsaasti levää kansalaishavainnon mukaan havaittiin Kaskisten Getskäretistä.

Suomen ympäristökeskuksen TARKKA-palvelusta selviää, että Selkämerelle on kehittynyt laaja levälautta, jonka vaikutukset saattavat ulottua Selkämeren saaristoon ja Pohjanmaan eteläpuolisille rannikkoalueille saakka.

Merivirtaukset ja vallitsevat sääolosuhteet saattavat vaikuttaa nopeastikin levälautan liikkeisiin ja levän havaintomääriin. Pitkään jatkunut hellejakso ja tuulettomat olosuhteet mahdollistavat levälauttojen muodostumisen veden pinnalle.

Myös järvien ja rannikkoalueiden suojaisissa lahdissa vallitsevat olosuhteet ovat sinilevien muodostumiselle otolliset, erityisesti ravinnerikkaassa vedessä.

Ennen veteen kastautumista tai sen käyttöä on hyvä tarkkailla vettä mahdollisten leväesiintymien varalta. Jos vedessä on havaittavissa vihertäviä hiukkasia tai vihreäksi värjäytynyttä vettä, on hyvä suorittaa vesilasitesti.

Sinilevä nousee seisahtuneessa vedessä noin tunnin kuluessa veden pinnalle. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä.

Leväepäilyn kohdatessa on aina hyvä noudattaa erityistä varovaisuutta, eikä vettä sauna-, kastelu ja pesuvetenä tule käyttää. Erityisesti pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa leväpitoisen veden lähettyviltä.

Kuluneella viikolla Närpiön Hinjärven ja Lappajärven Halkosaaren viranomaisen ylläpitämillä havaintopisteillä pintaveden lämpötilaksi on mitattu 24 astetta.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät