18.6 C
Alajärvi
lauantai 02.7.2022

Hopeahovista tutut maanantaitoiminnat seurakuntakodille – tavoitteena turvallinen yhdessäolo myös rajoitusten aikana

Lehtimäen Hopeahovin kerhohuoneella on ennen koronaa vuosikymmenten ajan kokoonnuttu maanantaisin monenlaisiin yhteisiin rientoihin. Porukkaa on ollut koolla ahtaudeksi saakka, joten kun kokoontumisrajoitusten aika kevättalvella 2019 alkoi, on toimintaa kerhotiloissa ollut mahdollista järjestää enää satunnaisesti.

Syksy saapuu väistämättä ja jälleen koronatilanne on kriittinen. Ratkaisuksi ongelmaan on nähty maanantaitoimintojen siirtäminen kerhohuoneelta väljempiin tiloihin seurakuntakodille, jossa tilaa on merkittävästi enemmän.

– Välimatkaa ei ole paljon, mutta etenkin talven tullen matka voi olla monelle Hopeahovin asukkaalle este osallistua, harmittelevat diakoni Ulla Anttila ja Sisko Halonen Eläkeliiton Lehtimäen yhdistyksestä. Naiset vetoavatkin nyt Hopeahovin asukkaiden ystäviin ja läheisiin, että nämä tarjoaisivat kyytiapua sitä tarvitseville.

– Tämä on kuitenkin ainoa keino, jolla voimme jatkaa toimintojen järjestämistä. Toivomme myös, että seurakuntakodille mukaan tulisi enemmän myös Hopeahovin ulkopuolella asuvia ikäihmisiä muiltakin kyliltä, Ulla toteaa ja sanoo, että ovi on avoinna kaikille. Myös kyytiapua tarjoavat voivat mainiosti tulla mukaan!

Maanantaitoimintaa kello 13-14.30 välillä järjestää seurakunta joka toinen maanantai ja SRP:n Kultaisen iän kerho on kerran kuussa ja Eläkeliiton Muistatkos -kerho niin ikään kerran kuussa. – Täällä on seuraa ja tekemistä siis tarjolla joka maanantai myös muuallakin kuin Hopeahovissa asuville ikäihmisille, Sisko ja Ulla kannustavat. Paikalle voi tulla vaikkapa vain hetkeksikin kahvit juomaan!

Hopeahovin ikäihmisille pyritään kerhohuoneella järjestämään Eläkeliiton toimesta Keskiviikkokahvit koronatilanteen niin salliessa.

– Kahvitukset kuin päivätoimintatyyppiset toiminnat myös seurakuntakodilla järjestetään luonnollisesti kulloistenkin rajoitusten puitteissa. Maanantaitoiminnat alkavat 6.9. Eläkeliiton Muistatkos -kerholla.

Tavoitteena on siis mahdollistaa sosiaaliset kontaktit myös korona-aikana. – Tilanne vaatii uutta ajattelua, vanhoja toimintoja uudelta kannalta ajatellen, Ulla toteaa.

Paljon muutakin toimintaa

Seurakuntakodin suojissa on muutenkin paljon toimintaa, sillä myös perhekerhot ovat käynnistyneet tällä viikolla, samoin torstain aamupuurot ja rukoushetki. – Aamupuurot täyttävät tänä syksynä jo kymmenen vuotta ja synttäreitä vietetään 9.9., Ulla kertoo. – Yhteisen aamupuuron ja rukoushetken jälkeen on hyvä lähteä uuteen päivään!

Kaupungin tarjoamat päiväkahvit juodaan seurakuntakodilla 7.9. lähtien joka toinen tiistai kello 12-15 välisenä aikana. Kahvit on tarkoitettu Järvi-Pohjanmaan alueella asuville alle 65 -vuotiaille.

Paikalle voi tulla vaihtamaan kuulumisia ja tapaamaan ystäviä ja samalla on mahdollisuus saada tukea ja apua esimerkiksi etuuksien hakemisessa ja neuvoa palveluihin ohjautumisessa. Paikalla on sosiaalisen kuntoutuksen sosiaaliohjaaja.

Vuoroviikoin kaupungin päiväkahvien kanssa kokoontuu seurakunnan käsityöpiiri.

Kaupunki järjestää seurakuntakodilla myös Hyvän mielen iltoja joka toinen tiistai 14.9. lähtien kello 18-20. Kyseessä on avoin keskusteluryhmä, jossa on mahdollisuus saada vertaistukea ja keskustella mielen päällä olevista asioista anonyymisti.

Paikalla on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kokemusasiantuntija.

Kaikkien toimintojen yhteisenä nimittäjänä on tavoite tarjota sosiaalisia kontakteja, ja koronan myötä tällainen toiminta onkin saanut aivan uudenlaisen merkityksen. Ryhmätoiminnat ovat avainasemassa sosiaalisten kontaktien luomisessa, mutta ne vaativat myös tekijöitä.

– Jos joku haluaa tulla apukäsiksi järjestelyihin, vaikka sitten vain yhden kerran tai vakituisesti, niin kaikki eri toimijat ottavat uusia vapaaehtoisia mielellään riveihinsä, Ulla ja Sisko vakuuttavat. Ketään ei haluta vapaaehtoistyöllä uuvuttaa, joten osallistumisen määrä on itsestä kiinni.


Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut