17.9 C
Alajärvi
maanantai 08.8.2022

Soinilaislähtöisen Jenna Salon esikoislastenkirja opastaa huomioimaan lasta satuhetkessä

Yllättävät yöjuhlat -kirja julkaistaan ensi tiistaina.

Soinista kotoisin oleva Jenna Salo (os. Ojala), 34, on kirjoittanut esikoisteoksenaan lastenkirjan Yllättävät yöjuhlat, jonka on kustantanut Kumma-kustannus.

Jenna on kotoisin Soinin Jokivarrelta ja käynyt koulua ensin Soinissa ja sitten lukion Alajärvellä. Soinista lähdön jälkeen hän on opiskellut sekä Lahdessa että Oulussa monimuoto-opiskelijana.

Nykyisin hän asuu Lahdessa yhdessä aviopuolisonsa ja kahden koiransa kanssa. – Soinin yläkoulussa opiskellessani eräs opettaja kehui Lahden ja Päijät-Hämeen luontoa. Taisi hänkin tänne muuttaa noihin aikoihin, Jenna muistelee.

Lahti on tänä vuonna Euroopan ympäristöpääkaupunki ja maalaisen onkin ollut todella helppo sopeutua kaupunkiin, jossa luonto on aina lähellä. – Kotoamme on Vesijärven rannalle vain joitakin satoja metrejä ja vapaa-aika tuleekin vietettyä sen äärellä koirien kanssa lenkkeillen.

– Työskentelen Lahden pääkirjastossa kirjastonhoitajana. Työvuosia kirjastossa on ehtinyt kertymään jo kymmenisen, lasten ja nuorten palveluissa. Olen työkseni kiertänyt kouluja lukemaan innostamisen ja mediakasvatuksen sanomalla.

– Nykyinen työni sisältää kaikkea asiakaspalvelusta tapahtumien suunnitteluun ja aineistosuositteluun. Teimme täällä mm. Suomen ensimmäisen pelidiplomin!

Jenna on aina pyöritellyt mielessäni erilaisia tarinoita. – Nuorempana kirjoitin runoja pöytälaatikkoon. Yllättävät yöjuhlat- lastenkirja on kuitenkin esikoisteokseni.

Yllättävät yöjuhlat on lempeä, mutta vauhdikas iltasatukirja. Siinä Arttu-nalle saa kutsun avaruudessa järjestettäviin yöjuhliin. Luvassa onkin hieman erikoisemmat juhlat.

Arttu pääsee mm. kokeilemaan miltä tuntuu laskea revontulimäessä ja luistella linnunradalla. Yllättävien juhlien jälkeen alkaa pientä nalleakin jo väsyttämään. Tarinassa on mukana myös pieniä osallistavia tehtäviä, joita voi halutessaan ottaa lukuhetkeen mukaan.

– Idean tarinaan sain ensimmäisen kerran jo kymmenen vuotta sitten. Kuvittelin mielessäni lampaita luistelemaan linnunradalle – hassu ajatus! Siitä lähdin pikkuhiljaa kehittämään tarinaa.

– On ehkä aika yleistä, että heti ei usko, että omasta ideasta voisi tulla oikea kirja! Kerroin kuitenkin tarinaa ystävilleni ja kun huomasin, että he pitivät siitä, sain rohkeutta lähestyä kustantamoja.

Kirja on suunnattu yli 3-vuotiaille ja sopii jokaiseen kotiin, jossa luetaan satuja. – Oma kummityttöni on tosin vasta parivuotias, mutta hänkin tutki kirjaa ja sen upeaa kuvitusta jo ihastuneena.

– Työssäni olen erityisesti satutuntien aikana nähnyt lasten innostuvan ja riemuitsevan tarinoista. Sitä on aina ihana seurata. Halusin tarjota samanlaisia ilon ja riemun hetkiä koteihin oman tarinani kautta.

– Yllättävät yöjuhlat-kirjassa käsitellään myös pimeän pelkoa ja miten ajatukset voi ohjata mielikuvituksen avulla lempeämmille poluille.

– Kustantajan sivuilta (kummakustannus.fi) voi ladata ilmaiseksi myös kirjaan tekemäni tehtäväpaketin, jossa on vinkkejä siihen kuinka vaikkapa kotona tai päiväkotiryhmässä voi järjestää omat yöjuhlat!

Kirjan lumoavan kuvituksen on tehnyt kouvolalainen graafikko ja kuvittaja Larissa Saloranta. – Kirjaa tehdessä olemme tutustuneet ja ystävystyneet Larissan kanssa – kirjan kirjoittaminen on siis tuonut mukanaan yllättäviä uusia ystäviä!

Jennan kirjoittajanuralle on mahdollisesti luvassa jatkoakin, sillä hänen koneelleen on jo tallennettuna erilaisia ideoita sekä kuvakirjoihin, että pidempiin lastenromaaneihin. – Lastenkirjallisuus vetää itseäni puoleensa ja toivon julkaisevani myöhemmin myös uusia tarinoita.

Yllättävät yöjuhlat -kirjan saa tilattua helposti kotiin esimerkiksi kustantajan verkkosivuilta kummakustannus.fi. Kirja ilmestyy tiistaina 7.9.

03

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut