1.7 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Pienikin määrä alkoholia odotusaikana voi olla vaaraksi – FASD-päivänä 9.9. Alkot avaavat ovensa 9.09.

Kansainvälinen FASD-päivä tänään 9.9. muistuttaa raittiudesta raskausaikana. Alkon, R-kioskin ja S-ryhmän yhteisen kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta siitä, että alkoholi ja raskaus eivät sovi yhteen.

Alkon, R-kioskin ja S-ryhmän FASD-päivän yhteisen kampanjan tavoitteena on lisätä raskautta suunnittelevien ja odottavien äitien tietoisuutta siitä, että alkoholi ja raskaus eivät sovi yhteen.

MAINOS

Alkoholi on haitallista kaikissa raskauden vaiheissa. Alko on ollut jo vuodesta 2015 lähtien mukana lisäämässä FASD-tietoisuutta ja avannut ovensa FASD-päivänä 9.9. kello 9.09, näin tänäkin vuonna.

Alkojen lisäksi myös R-kioskit ja S-ryhmän myymälät – Prismat, S-marketit, Food Market Herkut, Alepat, Salet ja ABC:t – ympäri Suomen ovat mukana kampanjoimassa raittiin raskauden puolesta. Alkoholinmyynti aloitetaan 9 minuuttia tavallista myöhemmin ja näin herätellään tärkeän teeman äärelle.

– Yhteistyö Kehitysvammaliiton kanssa ja FASD-päivässä kampanjointi on meille tärkeä perinne. Olemme iloksemme saaneet mukaan myös päivittäistavarakauppaa. R-kioski on ollut kampanjassa mukana vuodesta 2019 ja S-ryhmä vuodesta 2020 lähtien. Tietoisuuden ja näkyvyyden lisäämisessä yhteistyö on voimaa, sanoo Alkon vastuullisuuspäällikkö Marja Aho.

– R-kioskin toimintaan kuuluu olennaisena osana vastuullisuus, jonka kulmakiviä ovat vastuu ihmisistä ja ympäristöstä sekä vastuulliset tuotteet. Kannustamme asiakkaitamme vastuullisiin valintoihin.

– FASD-tietoisuuden lisääminen myös meidän asiakaskunnassamme tukee vastuullisuustavoitteitamme ja meidän olikin helppo taas lähteä kampanjaan mukaan, kertoo R-kioskin viestintä-, vastuullisuus- & talent management -johtaja Ann-Charlotte Schalin.

– Olemme mielellämme toista kertaa mukana FASD-kampanjassa ja herättämässä asiakkaiden kiinnostusta tähän aiheeseen. Merkittävänä valtakunnallisena toimijana meille on tärkeää tehdä oma osuutemme ja muistuttaa meitä kaikkia vastuullisesta alkoholinkäytöstä, erityisesti raskauden aikana. Mitä enemmän kampanja saa näkyvyyttä, sen parempi tälle tärkeälle asialle, sanoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.

Kun äiti juo, sikiökin juo

Odottavien äitien raskaudenaikainen alkoholinkäyttö aiheuttaa vuosittain tuhansille sikiöille kehitysriskin. Joka vuosi Suomessa syntyy 600–3 000 lasta, joilla on jonkinasteinen alkoholivaurio äidin päihteiden käytön takia.

Alkoholin käyttö kaikissa raskauden vaiheissa häiritsee sikiön keskushermoston kehitystä. Erityisesti sikiön aivojen kasvu on herkkä alkoholin vaikutuksille. Alkoholin sikiölle aiheuttamat vauriot ovat suurelta osin pysyviä, joten äidin alkoholinkäyttö vaikuttaa ratkaisevasti myös lapsen myöhempään kehitykseen.

Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on tällä hetkellä yksi merkittävimmistä kehitysvammaisuuden aiheuttajista länsimaissa.

– Kun äiti juo, sikiökin juo. Alkoholi on sikiön kehitystä uhkaava tekijä, johon odottava äiti voi itse vaikuttaa. Täysraittius raskausaikana riittää. Alkoholin käytön turvarajaa kun ei voida määritellä, kertoo Marja Aho.

– Haluamme lisätä yleistä tietoisuutta raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä asiallisesti ja syyllistämättä. Monet eivät tiedä, kuinka suuri riski alkoholi on syntymättömälle lapselle.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät