1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Ravitsemisliikkeille rajoituksia torstaina

Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Asetus tulee voimaan torstaina 16.9.

Etelä-Pohjanmaalla anniskelu ravitsemisliikkeissä on sallittu kello 7–23 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna kello 5–24. Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa ja ulkotiloissa käytössä on vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on vastaavasti sisä- ja ulkotiloissa käytössä vain 75 prosentti asiakaspaikoista. Ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla tulee sekä sisä- että ulkotiloissa olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.

MAINOS

Asiakkaita ohjeistetaan sisätiloissa istumaan istumapaikoillaan. Liikkeen on laadittava ja annettava asiakkaille ohjeet siitä, miten sisätiloissa sallitaan kulkeminen liikkeeseen saapumisen, sieltä poistumisen, tupakointitilassa tai wc- ja pesutilassa käymisen sekä ruuan ja juoman noutamisen yhteydessä. Käytännössä esimerkiksi tanssiminen ja karaokelavalla esiintyminen eivät ole sallittuja.

Etelä-Pohjanmaan alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki päätti maanantain kokouksessaan, että sairaanhoitopiirin alue palaa kiihtymisvaiheeseen. Koronaepidemian tilannekuva toimitettiin sairaanhoitopiiristä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle maanantaina aamupäivällä, jolloin myös Etelä-Pohjanmaa oli vielä leviämisvaiheessa. Valtioneuvoston asetus annettiin tämän tilannekuvan perusteella. Tämän takia maakunnassa astuvat torstaina voimaan leviämisalueen rajoitukset.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät