-9.2 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Soinin vauvajuhlassa ilonaiheita

Soinin keskustassa sijaitsevassa Leikkimaa-leikkipuistossa oli aihetta juhlaan torstai-iltana. Juhlinnan kohteina olivat vuonna 2020 soinilaisiksi syntyneet vauvat – yhteensä 11 tyttöä ja poikaa. Soinin kunnan ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Soinin paikallisyhdistyksen järjestämässä juhlassa tavattiin tuttuja ja nyt noin vuoden ikäisten pienokaisten isommille sisaruksillekin oli omaa ohjelmaa. Kotiin viemisiksi perheet saivat lahjapussit, joissa oli omat tervehdyksensä sekä kunnalta että MLL:ltä.

Piia Juurinen oli tullut poikansa Miika Kaltiaisenahon kanssa viettämään vauvajuhlaa. Kotimatkalle lähdettiin kunnanjohtaja Johanna Rannanjärven ojentaman lahjapussin kanssa.

 

Vauvajuhlat on Soinissa perinne, jota on aikaisemmin vietetty esimerkiksi nuorisotiloissa tai yhtenäiskoululla. Korona-ajalle sopivaan tapaan kokoonnuttiin ulkotiloihin leikkipuistoon, jossa tavattiin tuttuja. Vuosittaisella tapahtumalla halutaan huomioida kunnalle erittäin tärkeitä uusia asukkaita. Vauvajuhlan päätähdet olivat saaneet kirjalliset kutsut saapua paikalle.

MAINOS

Vauvaystävällisen kunnan kädenojennus

Vauvajuhlaa kunnioittamaan oli saapunut väkeä Puolen hehtaarin metsästä, nimittäin Nalle Puh ja Tiikeri. Tiikerin asussa pikkuväen, isosisarukset ja vanhemmat toivotti tervetulleeksi kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi. Lasten ja nuorten lukemaan innostaminen nykyaikaisin keinoin -hankkeen Emily Hallfast oli puolestaan varustautunut viihdyttämään useamman käsinuken, lorujen, laulujen ja kirjojen avulla paikalle saapuneita pienokaisten isompia sisaruksia. Toki juhlassa oli tarjottavaakin: aikuisille kahvia, lapsille pillimehua ja myös esimerkiksi mokkapaloja.

Emily Hallfast viihdytti vauvajuhlassa viime vuonna syntyneiden soinilaisten isompia sisaruksia loruin, saduin ja lauluin – kavereinaan käsinuket.

 

Soinin kunta haluaa profiloitua lapsiystävällisenä kuntana. Kunta tukee vauvaperheitä yhteensä 1 500 eurolla perhettä kohti. Summasta maksetaan vauvaperheelle 500 euroa vuodessa. Soiniin arvellaan tänä vuonna syntyvän ennakkotietojen mukaan viitisentoista lasta.

Veetillä vauhti päällä

Juhlassa oli mukana myös tämän vuosikymmenen ensimmäiseksi soinilaiseksi syntynyt Veeti Ylinen. Luonteeltaan tammikuun puolivälissä viime vuonna syntynyt poika on äitinsä Pauliina Peuran mukaan aika rauhallinen, mutta itsepäinen ja huumorintajuinen.
– Veetillä on kaksi isoveljeä, kymmenvuotias Samu ja seitsemän vuotta täyttänyt Miska. Heidän perässään Veeti menee aika lujaa, nauraa Pauliina Peura.

Veeti Ylinen on monen muun vauvajuhlaan osallistuneen lapsen tapaan innokas Leikkimaassa vierailija. Vauvajuhlan aikana hän kokeili keinulautaa ja laski liukumäkeä.

 

Myös Veetin isä Ilkka Ylinen oli mukana vauvajuhlassa. Isän kanssa oli turvallista olla keinulaudan päällä. Liukumäkeä Veeti laski leveä hymy kasvoillaan. Pauliina Peuran mielestä Soini tarjoaa hyvät puitteet lapsiperheen arkeen. Leikkimaata hän kuvailee ihanaksi paikaksi, jossa käydään viikoittain ja jossa järjestetään myös tapahtumia.
– Olemme paikalla hyvillä mielin. On hienoa, että vauvoja muistetaan tällä tavalla.

Vilkasta toimintaa

MLL:n Soinin paikallisyhdistys on toiminut vuosikymmenten ajan. Tällä hetkellä yhdistyksessä on 130 jäsentä – ja puheenjohtaja Marika Vähäsoinin mukaan lisää jäseniä mahtuu mukaan. Yhdistys järjestää Soinin seurakunnan kanssa vuoroviikoin perhekahvilaa, jossa molempien tahojen vetovuorolla tehdään ja tarjotaan lämmin ruoka. Hinta ei päätä huimaa.
– Pyrimme järjestämään kaksi kertaa vuodessa yhteisen retken esimerkiksi Ähtäri Zoohon tai HopLopiin. Kun terveydenhoitaja menee ensimmäistä kertaa kotikäynnille vauvaperheeseen, hän vie mukanaan tekemämme virkatun turvalonkeron. Aikaisemmin vauvalle on viety tumput tai sukat tai valkoinen harso, jossa on MLL:n logo.

Yhdistys muistaa myös vähän vanhempia soinilaislapsia. Keväällä MLL muistaa stipendillä yhdeksäsluokkalaista, joka on onnistunut nostamaan eniten keskiarvoaan kevätlukukauden aikana. Myös yhtenäiskoulun tukioppilaita muistetaan. Korona-ajan lautapelitempaus toi yhdessäolon iloa soinilaisperheisiin. Ennakkoon ilmoittautuneille perheille lahjoitettiin perheen valitsema lautapeli, joka toimitettiin saajilleen viime itsenäisyyspäivänä.

Kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi haluaa muistuttaa, että jos vauvajuhlakutsua ei pystynyt noudattamaan, voi lahjakassin hakea kunnantalolta.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät