Etelä-Pohjanmaa jatkaa edelleen koronapandemian kiihtymisvaiheessa.

Kiihtymisvaihe jatkuu Etelä-Pohjanmaalla

Koronavirusta esiintyy edelleen Etelä-Pohjanmaalla. Viimeisen kahden viikon ilmaantuvuus on 44,6 ja tartuntoja on todettu 86. Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki linjasi maanantain kokouksessaan Etelä-Pohjanmaan jatkavan kiihtymisvaiheessa. Kiihtymisvaiheessa pysymistä perusteltiin perusterveydenhuollon kovalla kuormituksella, ilmaantuvuuden perusteella, yli yhden prosentin koronatestipositiivisuudella ja Suomen alhaisimmalla rokotuskattavuudella.

Menneellä viikolla todettiin 31 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 1 509. Tartunnat tulevat nyt enimmäkseen ulkomailta, perhepiiristä, ravintoloista ja työpaikolta. Positiivisten koronatestien osuus 1,2 prosenttia. Joukkoaltistumisia todettiin työpaikoilla, toisen asteen luokassa ja alakoulussa. 74 prosenttia sairastuneista oli jo karanteenissa. Suurin osa koronatartunnoista todetaan rokottamattomilla. Uuden testausstrategian myötä testimäärät ovat laskeneet.
– Koronarokotuksista on todettua hyötyä, ne suojaavat koronavirukselta, esimerkiksi deltavariantin kohdalla rokotuksen ottaneilla on kymmenkertaisesti vähemmän vakavia tautimuotoja ja kuolemia, kertoo infektioylilääkäri Elina Kärnä.

69,4 prosenttia 12-vuotiaista eteläpohjalaisista on saanut ensimmäisen rokotuksen ja 55 prosenttia myös toisen rokotuksen. Koko maan väestöstä 73,3 prosenttia on saanut ensimmäisen rokotuksen ja 58,6 myös toisen.

Nyrkin mukaan alueellisista epidemiavaiheista luovutaan todennäköisesti kokonaan syksyn aikana. Nyrkki jää odottamaan sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjettä toimenpidesuosituksineen ja niin sanottua hybridistrategian voimaan tuloa. Nyrkki poisti suosituksen liittyen ulkomaille matkustamiseen. Muita muutoksia suosituksiin ei tehty.