-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kulta-Matin paluuta juhlittiin Kitrolla

Vihdoin kultasuoni aukesi kuitenkin (KULTAA, KULTAA)
Koko Manse meni ihan sekaisin (KULTAA, KULTAA)
Matti ansaitsi mitalin kultaisen
ja saavutti vuosien tavoitteen (KULTAA, KULTAA, KULTAA)

Kitron pesäpallostadionilla vietettiin torstaina kultajuhlaa, kun juhlittiin Paavolan koulussa 31 vuotta luokanopettajana toimineen Matti Iivarisen Manse PP:n pelinjohtajana saavuttamaa pesäpallon suomenmestaruutta.

MAINOS

Kultajuhlassa oli oppilaiden tekemää ohjelmaa, tsemppihuutoja ja myös lahjoja jaettiin. Juhla alkoi oppilaiden huutaessa rytmikkäästi ”Nysse tulee, nysse tulee”.

Kentälle mestaripelinjohtaja saapui kunniakujaa pitkin. Kentälle päästyään Iivarinen istutettiin kultaisen syöttölautasen päälle laitettuun kultatuoliin.

Koko koulun väki lauloi Saku Sammakon säveliin sanoitetussa laulussa Manse PP:n taipaleesta kohti mestaruutta.

Ja kultateemassa kun oltiin, annettiin juhlinnan kohteelle iso itse tehty kultamitali ja historian ensimmäinen Paavolan kultainen viuhka, jolla Iivarinen pääsi antamaan erilaisia tehtäviä katsomossa istuneille oppilaille ja henkilökunnan jäsenille: paikallaanjuoksu, viittaus, peukuttaminen, aaltojen tekeminen ja taputtaminen. Merkkisekaannuksia ei nähty.

Laulua ja yhdessä tekemistä

Paavolan koulun rehtori Pentti Rentola kertoi, että tilaisuus tehtiin nopealla aikataululla.

– Koululle tämä on merkittävä juttu. Meillä on iso koulu ja monenlaista osaamista, että saatiin keksittyä laulut. Lapsillekin tämä on mukava kokemus, ei tällaisia usein tule. Olemme ylpeitä Matin saavutuksesta ja iloitsemme saavutuksesta.

Rehtori Pentti Rentola kertoi koulun väen olevan ylpeitä Matti Iivarisen saavutuksesta. Yhteispeli on koulun kantava teema ja sen turvin saatiin kultajuhla toteutettua nopealla aikataululla.

Iivarisella itsellään oli aavistus, että saavutusta muistetaan jollakin tavalla.

– Takana on kovia viikkoja ja kovia pelejä. Osasin odottaa jotakin tällaista, mutta en tässä mittakaavassa.

Hän halusi muistuttaa, että nyt saavutetun kultamitalin taustalla on iso määrä ihmisiä: kotiväki, työyhteisö, Mansen valmennustiimi ja myös maailmalta löytyy ihmisiä, joilta saa tukea pelillisissä asioissa.

Juhlassa kuultiin myös Alajärven Ankkureissakin Superpesistä pelannutta Aki Oravaa, joka vakuutti ennalta nauhoitetussa viestissä pelinjohtajan olevan valmis kuuntelemaan ja aina valmis tulemaan mukaan harjoittelemaan tai mitä tahansa – paitsi silloin kun Iivarisella on päiväunien aika: silloin häntä ei saa häiritä.

– Tiedän, että sinulla on vähän hankalaa olla siinä huomion keskipisteenä, mutta toivon, että osaat nauttia tästä hetkestä. Minulla on sellainen vinkki, minkä olet aina sanonut kun on vähän hankalaa: sitkosesti vaan!

Kitron pesäpallostadionin katsomossa oltiin iloisissa kultatunnelmissa torstaina.

Iivarisen oman luokan, 5 D:n, oppilailta löytyy monta luonnehdintaa opettajastaan: tosi kiva (Jaroslava), hauska (Sofia), rento (Eevertti), huumorintajuinen (Elmeri), kiltti (Camilla), antelias (Peppi) ja paras ope (Laura).

Kultajuhla päättyi koulun henkilökunnan esittämään Matti-lauluun, jonka sävel on Haloo Helsingin Maailman toisella puolen -hitin. Henkilökunnan esitys sai sen kokoluokan aplodit, että moni pesisjoukkue olisi tyytyväinen yhtä voimakkaista suosionosoituksista.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät