-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Valtakunnallinen heijastinpäivä tänään

Liikenneturvan kyselyssä jopa 80 prosenttia suomalaisista kertoo käyttävänsä heijastinta pimeän aikaan aina tai yleensä. Heijastin jää matkasta useimmiten unohduksen takia. Perjantaina 1.10. vietetään jälleen valtakunnallista heijastinpäivää, joten nyt on hyvä hetki kiinnittää heijastimet ulkovaatteisiin.

Liikenneturvan kyselyn mukaan 80 prosenttia suomalaisista kertoo varustautuvansa heijastimin aina tai yleensä pimeään aikaan liikkuessaan. Vain kolme vastaajaa sadasta kertoo, ettei käytä heijastinta koskaan tai käyttää harvoin ja seitsemän prosenttia käyttää vain, jos se on ulkovaatteessa valmiina. Yleisin syy käyttämättömyyteen on unohdus.
– Heijastimen käyttöä seurataan vuosittain. Viime syksyn hämärissä heijastin oli käytössä joka toisella suomalaisella. Näyttää siis siltä, että pyrkimys ja tahto heijastimen käyttöön on vahva, mutta se ei aina konkretisoidu teoiksi, lausuu Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski.

MAINOS

Kalmakosken mukaan unohduksen voi taklata siten, että varustaa käyttämänsä ulkovaatteet heijastimilla jo kauden alussa.
– Nyt on hyvä hetki siihen. Heijastinpäivä on startti syksyn ja talven heijastinkauteen

Nopeuden alentaminen tärkeää

Liikenneturvan kyselyn mukaan seitsemän autoilijaa kymmenestä kertoo ajavansa aina tai usein alhaisemmalla nopeudella, jos keli on huono tai on pimeää. Nopeuden alentaminen lisää havainnointiaikaa. Auton ratissa tai pyörän satulassa pimeydestä tai sateesta johtuva huono näkyvyys on mahdollista paikata alentamalla ajonopeutta.
– Jaettu vastuu kuuluu liikenteeseen. Pimeällä autoilijan tulee hidastaa ja olla entistäkin tarkkaavaisempi ja jalankulkijan kannattaa varustautua heijastimilla. Kumpikaan ei ole toiselta pois ja näin liikenne saadaan yhdessä turvallisemmaksi, muistuttaa Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen.

Laki velvoittaa jalankulkijoita yleensä käyttämään asianmukaista heijastinta pimeän aikana tiellä liikkuessaan, mutta hyvälaatuinen heijastava huomioliivi, hihna, panta tai valjas on myös jalankulkijan seurana liikkuvan koiran tai muun lemmikkieläimen turvana hämärän aikaan. Tummakarvaista koiraa voi olla erittäin vaikea havainnoida pimeässä. Pimeästä erottuva koira auttaa myös omistajaansa näkymään.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat arvioivat, että vuosina 2014–2018 noin joka kuudes heijastinta käyttämätön, pimeällä onnettomuudessa kuollut jalankulkija olisi voinut pelastua, jos heijastin olisi ollut käytössä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät