-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Työtapaturmien määrä noussee tänä vuonna

Tapaturmavakuutuskeskuksen ennusteen mukaan palkansaajille sattuu tänä vuonna noin 110 000 työtapaturmaa. Näistä 93 000 sattuu työtehtävissä ja 17 000 kodin ja työpaikan välisillä matkoilla. Työpaikkatapaturmien taajuus asettunee 26,5:n tuntumaan.

Tapaturmavakuutuskeskuksessa laaditun ennusteen mukaan palkansaajien työtapaturmien lukumäärä nousee kuluvana vuonna edellisvuodesta noin 7 prosenttia. Vuonna 2020 työtapaturmien määrä väheni poikkeuksellisen rajusti eli 18 prosentilla vuodesta 2019, pitkälti koronan aiheuttamien poikkeusjärjestelyiden vuoksi.
– Tänä vuonna tapahtuva työtapaturmien määrän nousu selittyy pitkälti talouden yllättävän nopealla elpymisellä. Lisäksi etätyösuosituksen poistuminen tulee myös lisäämään erityisesti työmatkatapaturmien määriä viime vuodesta, toteaa johtaja Mika Tynkkynen Tapaturmavakuutuskeskuksesta.

MAINOS

Koronapandemian hallintatoimien jatko, etätyön tekeminen, rajoitusten purku, mahdolliset uudet virusvariantit ja mahdolliset uudet rajoitukset vaikuttavat työtapaturmakehitykseen ja aiheuttavat tavallista enemmän epävarmuutta ennusteeseen.

Etätöillä vaikutusta

Ennusteen mukaan myös työpaikkatapaturmataajuus nousee hieman tänä vuonna edellisvuoden ennätysalhaiselta 25:n tasolta ja asettunee 26,5 työpaikkatapaturmaan miljoonaa tehtyä työtuntia kohden.
– Koronapandemia on ollut poikkeuksellinen ja voimakas shokki kansantaloudelle. Vaikutukset ovat hyvin toimialakohtaisia, eikä niiden lopullista merkitystä voida ennakoida edellisten shokkien perusteella – tämä ei vertaudu suoraan mihinkään aiempaan kokemukseen. Joka tapauksessa tiedämme aiemmista talouden käännepisteistä sen, että niistä jää tyypillisesti taajuuksiin selvä tasomuutos. Näin voi käydä tälläkin kerralla, arvelee Tynkkynen.

Etätöiden teko on vaikuttanut myös kodin ja työpaikan välisillä matkoilla tapahtuvien työmatkatapaturmien lukumäärään. Ennusteen mukaan työmatkatapaturmia sattuu 6,4 prosenttia viime vuotta enemmän.
– Työmatkatapaturmien lukumäärä putosi vuonna 2020 peräti 30 prosenttia edellisvuodesta. Työmatkaliikenteen vilkastumisen myötä tänä vuonna vahinkojen määrä kääntyy uudelleen kasvuun, mutta jää edelleen 12,9 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2019, arvioi Tynkkynen.

Moni tekee yhä etätöitä, mikä vähentää työmatkatapaturmien määrää. Toisaalta Mika Tynkkysen mukaan osa on vaihtanut julkiset kulkuvälineet autoiluun, kävelyyn tai pyöräilyyn, millä voi olla myös työmatkatapaturmien lukumäärää nostava vaikutus.
– Erityisen kiinnostavaa on seurata, mikä osa uusista käytännöistä jää arkeen pandemian jälkeen. Sillä tulee olemaan iso vaikutus juuri työmatkatapaturmien määrään.

Keliolosuhteet voivat vaikuttaa ennusteen osuvuuteen. Tyypillisesti yksi liukas viikko tai erityisen liukas päivä voi lisätä työtapaturmien lukumäärää jopa noin tuhannella.
– Yksittäisetkin sääilmiöt voivat vaikuttaa merkittävästi ennusteen osuvuuteen. Säävaikutus näkyy erityisesti työmatkatapaturmien lukumäärässä, mutta myös niissä töissä, joissa liikutaan tai työskennellään ulkona.

Tapaturmavakuutuskeskus (TVK) koordinoi ja kehittää työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen toimeenpanoa. TVK:n asemasta ja tehtävistä säädetään työtapaturma- ja ammattitautilaissa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät