-9.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Suomalaiset kaipaavat pikkujouluihin

Suomalaisista 71 prosenttia kertoo osallistuvansa pikkujouluihin, jos sellaiset paikan päällä järjestetään. Koronapassia odottaa 26 prosenttia, mutta 22 prosenttia ei odota pikkujouluilta erityisiä turvatoimia. Alle 25-vuotiaista 23 prosenttia odottaa pikkujouluilta kasvisruokaa ja heistä 43 prosenttia on kiinnostunut alkoholittomista juomista, selviää Kespron kuluttajille tekemästä Suomalaisten odotukset pikkujouluilta -kyselytutkimuksesta.
– Pikkujoulut muuttuvat vähemmän lihaa ja alkoholia sisältäviksi, ja tunnelmaltaan rennoiksi yhdessäolotapahtumiksi, kiteyttää Kespron asiakastieto- ja markkinointiyksikön johtaja Hannu Korhonen.

Korhosen mukaan suomalaiset odottavat tänä vuonna paikan päällä järjestettäviä pikkujouluja.
– Tapahtumapaikaksi toivotaan erillistä tapahtumatilaa tai ruokaravintolaa. Etänä tapahtuva juhlinta ei suomalaisia enää innosta, vain neljä prosenttia ilmoitti olevansa tästä kiinnostunut. Tutkimus osoitti suomalaisten kaipaavan ihmisten kohtaamista. Jos pikkujoulut järjestetään, juhliin aikoo osallistua 71 prosenttia suomalaisista.

MAINOS

Pikkujouluihin ei haluta tuhlata

Vastaajista 43 prosenttia on valmiita käyttämään pikkujouluihin rahaa suunnilleen saman verran kuin edellisissä pikkujouluissa. Toisaalta 46 prosenttia haluaa työnantajan tai yhteisön kustantavan pikkujoulujen kulut. Yli 65-vuotiaat ovat valmiita kuluttamaan rahaa merkittävästi muita enemmän. Suomalaisista 33 prosenttia haluaa syödä suomalaista ruokaa, esimerkiksi pien- ja lähituottajien tuottamista raaka-aineista tehtynä. Suomalaista ruokaa odottaa erityisesti vanhimmat vastaajat. Yli neljännes 18–24- ja 25–34-vuotiaista sekä eteläsuomalaisista on kiinnostunut rennosta street food -tyyppisestä tarjoilusta.

Ohjelman suhteen vastaajista 47 prosenttia odottaa pikkujouluilta vapaata seurustelua ja yhdessäoloa sekä 29 prosenttia elämyksellistä ruokailua. Ainoastaan kolme prosenttia on ensisijaisesti kiinnostunut monipuolisesta alkoholitarjoilusta.

Vastaajista 26 prosenttia odottaa pikkujouluihin sisäänpääsyä koronapassilla. Suurin kiinnostus koronapassia kohtaan on yli 65-vuotiaissa, 38 prosenttia ikäryhmän vastaajista. Suomalaisista 22 prosenttia ei odota pikkujoulujen suhteen erityisiä turvatoimia ja 18–24-vuotiaissa vastaava luku on 30 prosenttia.
– Halu juhlia vapaammin saattaa kertoa väsymisestä turvatoimiin, vaikka arjessa ne vielä yleisesti huomioitaneen. Monissa avoimissa vastauksissa toivottiin lisäksi pikkujoulut järjestettävän vain pienemmän tiimin tai yhteisön kesken, summaa Korhonen.

Kespro toteutti Suomalaisten odotukset pikkujouluilta kyselytutkimuksen K-ryhmän asiakasyhteisö K-Kylässä 27.9.–1.10.2021. Kyselytutkimukseen vastasi 1 092 kuluttajaa ympäri Suomea. Otanta painotti vastaajissa aluekohtaista edustavuutta. Tutkimuksen tulokset ovat suuntaa antavia.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät