-3.9 C
Alajärvi
tiistai 16.4.2024
MAINOS

Asunnottomien yö Alajärvellä

Valtakunnallinen Asunnottomien yö -tapahtuma järjestetään Alajärvellä ensimmäistä kertaa sunnuntaina 17. lokakuuta.

Asunnottomien yötä on vietetty vuodesta 2002 lähtien aina 17.10. Samana päivänä vietetään myös YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää. Asunnottomien yö on Suomen suurin vuosittain toistuva sosiaali- ja terveyspoliittinen tapahtuma.

MAINOS

Alajärvellä Asunnottomien yö -tapahtuma järjestetään kello 20–23 Etsivän nuorisotyön ja Starttipaja Laiturin tiloissa osoitteessa Kirkkotie 1.

– Haluamme korostaa että ei tarvitse olla välttämättä asunnoton osallistuakseen tapahtumaan, kertoo nuoriso-ohjaaja Tuomas Lahdenperä.

Alajärvellä tapahtuman ohjelmaan kuuluu kahvi- ja makkaratarjoilua, vaatejakoa ja palveluohjausta.

Lahdenperä vinkkaa, että kaikilla on mahdollisuus lahjoittaa hyväkuntoisia puhtaita vaatteita Asunnottomien yötä varten. Mikäli yhteisö, yritys tai yksityishenkilö haluaa tukea tapahtumaa jollain muulla tavalla, on sekin mahdollista ja suotavaa. Asian tiimoilta voi olla yhteydessä Tuomas Lahdenperään.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät