-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Piispantarkastus käyntiin yrittäjien aamupalalla

Alajärven seurakunnassa toimitettava, sunnuntain piispanmessuun päättyvä, piispantarkastus alkoi perjantaina yrittäjien aamupalalla. Lämminhenkisessä tilaisuudessa korostettiin luontevaa seurakunnan ja yrittäjien välistä yhteistyötä. Yrittäjien aamiainen on Alajärvellä yrittäjäyhdistyksen, seurakunnan ja Alvariinin yhteistyönä järjestettävää toimintaa, jossa on aina runsas osanotto.

Yrittäjien aamiainen piti sisällään kirkkoherra Ari Aurasen avauspuheenvuoron ja hautausmaan työnjohtajana toimivan Marko Isolehdon esittämää musiikkia. Yrittäjäyhdistyksen puheenvuoron käytti Toni Harjula. Helmikuussa eläkkeelle jäävä piispa Simo Peura kertoi, että hiippakunnassa eletään jännittäviä aikoja, kun ensi tiistaina käydään piispanvaalin ensimmäinen kierros.
– On oikeastaan aika häkellyttävää huomata, kuinka paljon seurakunta ja erilaiset järjestöt – kuten yrittäjäjärjestö – voivat yhdessä tehdä. Tämä tilaisuus on siitä oiva esimerkki. Olemme tuomiokapitulin ja hiippakunnan puolesta pyrkineet rohkaisemaan seurakuntia niin, että ne olisivat aktiivisesti yhteyksissä yrittäjien suuntaan. Yrittäjät ovat tämän yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeä ryhmä. Työllistätte ison määrän ihmisiä ja tasaatte hyvinvoinnin jakaantumista yhteiskunnassa tätä tietä pitkin.

MAINOS

Matala kynnys yrittäjäpapin luo

Yrittäjien aamiaiselle osallistui viitisenkymmentä henkilöä. Kirkkoherra Ari Auranen kokee, että on hyvä asia, että piispantarkastuksessa voidaan mahdollistaa ulospäin suuntautuminen.
– Se tarjoaa luontevan lähtökohdan myöskin kohdata niitä toimijoita, joiden kanssa meillä on luonnostaan jonkin verran kosketusta, mutta joiden kanssa voidaan sitä vielä syventää. Kun ajatellaan yritysmaailmaa, yrittäjyyttä ja johtavassa asemassa olevia, on kahden koronavuoden aikana ollut paljon haasteita ja raskasta henkistä kuormaa. Haluamme tuoda jollakin tavalla tähänkin kysymykseen tukea – ja tietoisuutta siitä, että meillä on yksi papeista nimetty yrittäjäpapiksi, jonka erityistehtävänä onkin pitää yhteyttä yrityksiin.

Alajärven seurakunnan kappalainen Harri Silvolahti on toiminut yrittäjäpappina keväästä 2016 lähtien. Hän haluaa olla rohkaisemassa ja tukemassa tämän päivän yrittäjiä, joilla on todella kovat paineet alkaen tuloksen saamisesta viivan alle.
– Uskon sillä tavalla, että taivaan isä on kiinnostunut meistä kaikista ja me saamme rohkein mielin eri ammattialoilla olevina rukouksessa taivaan isälle.

Hyvät yhteydet yrittäjiin

Harri Silvolahti on kaupunkiseurakunnissa nähnyt yrittäjäpapin tehtävän tarpeellisuuden ja yhdessä kirkkoherra Aurasen kanssa haluttiin sama käytäntö myös Alajärvelle. Työn avaintekijöihin kuuluu hyvät yhteydet yrittäjiin, joiden kanssa toimintaa voidaan toteuttaa.

Silvolahdelle mieluisa tapa kohdata yrittäjiä on luonnollisten yhteyksien kautta. Yrittäjän kanssa voi vaihtaa muutaman sanan kauppaliikkeessä käydessä tai hierojalla ollessaan.

 

Kappalainen Harri Silvolahti toimii Alajärven seurakunnassa yrittäjäpappina, jonka toiminta perustuu hyviin suhteisiin ja matalaan kynnykseen.

 

Yrittäjäpapin toimintaa on kehitetty – ja kehitetään – pienin askelin.
– Minun näkyni on se, että voisin vierailla yrityksissä. Ei niin, että olisin siellä tuntikausia vaan vierailisin vaikka aamukahvipöydässä. Meillä on vuosien varrella ollut myös yrittäjien kirkkopyhiä, jotka ovat iso juttu. Olisi hienoa, että yrittäjiä olisi yrittäjien omassa kirkkopyhässä eri jumalanpalveluksen tehtävissä – tekstinlukijoina ja esirukouksessa. Minun unelmani on myös keskustelusaarna, jossa voitaisiin ikään kuin jutella yrittäjän kanssa saarnassa.

Harri Silvolahti haluaa vinkata myös Alajärven ABC:n Papin pöydästä. Seurakunnan pappi käy lounasaikaan syömässä ja lounaan lomassa voi kuka tahansa jutella papin kanssa mitä erilaisimmista aiheista maan ja taivaan välillä. Papin pöydästä tiedotetaan kirkollisissa ilmoituksissa.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät