18 C
Alajärvi
tiistai 05.7.2022

Soinissa kokattiin kotimaista

MTK on tehnyt Kokkaa kotimaista -ruokakasvatusmallin kahdeksasluokkalaisille. Mallin tavoitteena on lisätä nuorten kiinnostusta ruoanvalmistukseen sekä parantaa heidän ruoanvalmistustaitojaan. Samalla malli tutustuttaa oppilaat suomalaiseen ruokaan ja ruuantuottajiin.

Tulevaisuuden kuluttajia, yläkoululaisia kiinnostaa yhä enemmän, mitä he syövät sekä miten ja missä ruoka on tuotettu.

Ruokakasvatus onkin koko ajan yhä tärkeämpää, sillä lasten ja nuorten ymmärrys ruuasta ja sen matkasta pellolta ruokapöytään on heikentynyt samalla, kun ruuan valmistaminen alkuperäisistä raaka-aineista on vähentynyt. Myöskään ruuan vaikutusta ympäristöön, terveyteen ja hyvinvointiin ei aina ymmärretä riittävästi.

MTK:n Kokkaa kotimaista -ruokakasvatusmalli on tehty kotitalousopettajile helpoksi toteuttaa. Paikallinen MTK-yhdistys toimittaa ruokakasvatusmallin materiaalin, hankkii kotimaisia raaka-aineita ja vie ruokakassin kotitalousopettajalle. Kokkaamisesta ja herkuttelusta huolehtivat opettajat ja oppilaat.

Soinissa kampanjan tiimoilta kokattiin kahdeksasluokkalaisten kanssa possu-kasviswokkia, jonka lisukkeeksi keitettiin kotimaista viljalisäkettä. Lihana käytettiin porsaan ulkofilettä.

Jälkiruoaksi tehtiin jogurttivaahtoa kauramurulla. Tämän pääraaka-aineina olivat töysäläiset luomumansikat sekä alakoululaisten syksyllä keräämät puolukat. Maitotaloustuotteet olivat tietenkin kotimaisia. Kaikki elintarvikkeet olivat kotimaisia paitsi muutamat mausteet, joita meillä ei kasva.

Kokkaa kotimaista -kampanjaan kuuluu myös teoriaosuus, jossa oppilaat saavat tietoa mm. suomalaisesta ruoantuotannosta, sen työllistävistä vaikutuksista sekä kotimaisen ruoan turvallisuudesta.
Elintarvikkeet koululle kahdeksasluokkalaisia varten lahjoitti Soinin MTK.

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut