1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Haloo Vimpeli muisti nuorisoa

Nuorisotila Montussa Vimpelissä riittää yhä enemmän mukavaa ajanvietettä, kun tiistaina 4.1. sisään kannettiin Haloo Vimpelin lahjoittama uusi elektroninen flipperi.

– Perinteiset flipperit ovat hyvin monimutkaisia ja työläitä huoltaa. Tämmöinen nykyaikainen, täysin elektroninen vempain on huoltovapaa, ja onpa tässä mallissa jopa kaksitoista erilaista kenttää, joista valita mieluisensa, kertoo Matti Latvala.

MAINOS

Mistä saitte idean lahjoitukseen ja juuri nuorille?

– Olimme miettineet lahjoitusta jo pitkään, mutta toteutustapa haki muotoaan. Meille oli tärkeää tehdä jotain konkreettista nuorten viihtyvyyden eteen. Lopulta tämä flipperi koettiin hankintana, josta on iloa pitkään.

– Valitsimme lahjoituksen kohteeksi nuoret, koska koimme heidän jääneen varsinkin näin korona-aikana hieman paitsioon.

– Nyt yritämme kääntää kehityksen painopistettä lasten ja nuorten suuntaan mm. harrastusmahdollisuuksia lisäämällä ja tietenkin terveet ja toimivat koulutilat suunnittelemalla / rakentamalla. Näin ollen näimmekin, että nuoret lahjoituksen kohteena oli looginen valinta.

Latvala kertoo, että lahjoitukseen vaadittava summa otettiin kokonaisuudessaan Haloo Vimpelin luottamushenkilöiden kokouspalkkioista. Haloolaiset ovat ohjanneet osansa yhteiselle tilille ja tästä potista hankinta kustannettiin.

– Eihän tämä tietenkään mikään kilpailu ole, mutta ehkä voisimme haastaa muutkin puolueet / ryhmittymät mukaan talkoisiin.

– Lahjoituskohteen ja summan harkitkoon jokainen ryhmittymä itse parhaaksi katsomallaan tavalla, vinkkaa Matti pilke silmäkulmassa.

Nuorisotila Montun aukioloaikoja voi seurailla esimerkiksi Vimpelin vapaa-aikatoimen sivuilta Facebookissa ja Instagramissa.

Johanna Korkea-aho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät