5.5 C
Alajärvi
torstai 19.5.2022

T Siirilän Puutuote on kasvanut kokonaisvaltaiseksi kalusteverstaaksi

Alajärven Levijoelle vuonna 2017 perustettu T. Siirilän Puutuote syntyi Toni Siirilän unelmasta tehdä ”omaa juttuaan”. Kovin moni ei nähnyt puusepänverstaan perustamista hyväksi ideaksi aikana, jolloin vastaavilla verstailla laitetaan lappuja luukulle.

– Olen koulutukseltani puuartesaani ja tein hommia eri firmoissa. Olen tehnyt työtä niin keittiökalusteiden parissa kuin viimeksi Mäkelä Alulla.

Muiden renkinä ollessaan Toni mietti useamman vuoden sitä, että haluaisi tehdä omaa juttuaan. Jossain kohtaa tulee sitten se hetki, että on uskallettava kokeilla.

Tyylikkäiden, massiivipuisten huonekalujen lisäksi T. Siirilän Puutuote valmistaa muun muassa keittiöitä.

– Kun ajatus oli kypsynyt ja koin, että kysyntääkin voisi löytyä, päätin kokeilla.
Sadan neliön halli Levijoella sai uutta käyttöä, kun Toni alkoi tehdä erilaisia kodin kalusteita huonekaluista kiintokalusteisiin ja julkisten tilojen kalusteisiin.

Kun mieheltä luonnistuivat kaikki erikoispuusepäntyöt ja maine kiiri, alkoi asiakaskuntaa myös kertyä. – Ei se silti helppoa ollut aloittaa tyhjästä. Sitkeästi kun hommia teki, tilauksia alkoi tulla.

– Suurin osa kaupoista tehdään edelleen niin, että asiakas on löytänyt kuvan jostain tuotteesta, jollaisen haluaa itselleen. Siitä kuvasta teemme tuotteen.

Pikkuhiljaa omaa tuotantoa on saatu sen verran, että portfoliosta löytyy myös mallistoa, johon tutustua. Tai jos mielessä on jokin hahmotelma tai ajatus halutusta tuotteesta, se tehdään idean perusteella.

Asiakaskunnasta valtaosa on yksityisiä kuluttajia eteläisemmästä Suomesta, nykyisin ehkä vajaa kolmannes menee yrityksille.

Asiakaskunnan kasvaessa alkoi tulla toisenlaisia haasteita. Tilat kävivät ahtaaksi, tarvetta investoinneille syntyi ja myös toiselle tekijälle olisi riittänyt työtä.

Vuoden ajan Toni mietti, miten toimintaa olisi paras kehittää edelleen. Hän päätyi etsimään rinnalleen toista tasaveroista yrittäjää, jonka kanssa jakaa työ ja vastuut. Kun kaveriksi löytyi entuudestaan tuttu mies, Joel Sivula, oli ratkaisu helppo.

Yhtiökumppani ja uusi osoite

Toni Siirilä tunsi Joel Sivulan työmoraalin ja taidot ennestään aikaisemman yhteisen työhistorian kautta. Alajärveläinen Joel ei kauaa miettinyt, kun Toni kysyi, kiinnostaisiko yhtiökumppanuus yrityksessä.

Joelin koulutus on maatalouspuolelta, mutta hän on tehnyt kuuden vuoden ajan tasoitus ja sisämaalaustöitä. Muutenkin käsillä tekeminen on ollut hänelle aina mieluisaa.

Niinpä miehistä tuli yhtiökumppaneita viime kesänä, ja sen jälkeen onkin alkanut tapahtua. Uudet tilat yritykselle löytyivät Lehtimäeltä, josta ostettiin noin 500 neliön valoisa teollisuushalli, hankittiin uudet CNC -koneet, laitettiin moderni maalausuuni ja nyt rakennetaan tuotantoa niin, että keväällä avataan myös verkkokauppa.

– Pystymme näistä tiloista käsin tarjoamaan asiakkaille myös kalustepuolta. Esimerkiksi keittiökalusteet saa joko tuttuun tapaan lastulevy- tai kokonaan massiivipuu -rungolla.

Yrittäjät huomauttavat, että usein asiakas pelkää massiivipuurungolla varustettujen keittiökaapistojen olevan hirveän kalliit. – Ne ovat toki kalliimmat kuin lastulevystä valmistetut, mutta eivät ollenkaan niin kalliit, kuin ajatellaan.

– Meillä ajatuksena on, että kun teemme asiakkaalle huonekaluja tai kalusteita, teemme ne mielellään ”ikuisiksi”. Siksi teemme mielellään oikeasta puusta, mutta asiakas valitsee!

Yksi asia johon yrityksessä erityisesti halutaan panostaa, on palvelu. – Me pyrimme tarjoamaan myös priimaa palvelua, jotta meitä on helppo lähestyä. Pidämme hinnat järkevinä ja kilpailukykyisinä, sillä välikäsiä ei ole. Kannattaa pyytää tarjous rohkeasti, se ei velvoita ostamaan!

Keittiöitä yritys on tähän mennessä tehnyt noin 50 kappaletta ja valikoimissa on kaikki samat tasot, ovet ja materiaalit kuin isoillakin firmoilla. Takuut ja velvoitteet pätevät viimeisen päälle, sillä pienellä firmalla ei ole varaa tyytymättömiin asiakkaisiin.

Toimitusajat tuotteilla ovat kiireaikoina 5-6 viikkoa ja muulloin 3-4 viikkoa. Tuotantoa pyritään tehostamaan jatkuvasti, koska tilat antavat siihen nyt mahdollisuuden.

Tarvittaessa tehdään myös entisöintitöitä, mikäli tuote on sellainen, että se vielä kannattaa entisöidä.
– Menemme nyt täysillä eteenpäin ja pyrimme kehittämään palvelumme sellaiseksi, että pystymme palvelemaan asiakkaita kokonaisvaltaisena kalusteverstaana!

– Olipa kyseessä kaluste tai huonekalu, peililiukuovi -kaapistot tai mitä muuta tahansa, voimme toteuttaa ne myös asiakkaan omista suunnitelmista ja ohittaa standaarit, Joel ja Toni kertovat ja odottavat innolla kuulevansa asiakkaiden ideoita!

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut