Etelä-Pohjanmaan koronarajoitukset kevenevät lauantaista alkaen

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt tänään tartuntatautilain perusteella päätöksen kokoontumisrajoituksesta Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueelle. Päätös on voimassa 5.–18.2.

Päätöksen mukaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella voidaan sisätiloissa järjestää sellaisia yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joissa kaikille osallistujille on osoitettu istumapaikat ja käytössä on enintään 50 prosenttia käytettävissä olevien istumapaikkojen määrästä.

MAINOS

Ulkona järjestettäviä yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia ei rajoiteta.

Päätös kumoaa alueen aiemman kokoontumisrajoituksen ajalta 5.2.- 20.2. (LSSAVI/1319/2022).

Tilojen sulkupäätös puretaan, mutta tilojen terveysturvallista käyttöä koskeva rajoitus pysyy vielä voimassa

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt tänään myös päätöksen, jolla Etelä-Pohjanmaalla voimassa ollut tartuntatautilain mukainen määräys tiettyjen asiakas- ja yleisötilojen sulkemisesta (LSSAVI/1320/2022) puretaan välittömästi.

Alueella on kuitenkin 28.2. asti voimassa päätös tilojen terveysturvallisesta käytöstä. Päätöksen mukaan tilojen käyttö on järjestettävä niin, että osallistujien ja seurueiden välillä voidaan ehkäistä lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä.

Toimija voi toteuttaa velvoitteensa toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla.

Riskiä voi alentaa esimerkiksi edellyttämällä kasvomaskin käyttöä, tehostamalla ilmanvaihtoa, rajoittamalla asiakasmäärää, porrastamalla kävijöiden osallistumista tai sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.

Toimenpiteistä, joilla lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä ehkäistään, pitää tehdä kirjallinen suunnitelma. Suunnitelman täytyy olla tiloissa esillä siten, että asiakkaat ja toimintaan osallistuvat näkevät sen.

Lisäksi tartuntatautilain mukaiset yleiset hygieniavaatimukset ovat voimassa koko maassa suoraan lain nojalla ilman erillistä viranomaispäätöstä.

Yhteinen vastuu korostuu rajoituksia purettaessa

Aluehallintovirasto korostaa kaikkien toimijoiden sekä kansalaisten vastuullista toimintaa, jotta rajoitusten purkamisessa voidaan edetä valtakunnallisten tavoitteiden mukaan.

– Kaikkien meidän on edelleen syytä noudattaa suosituksia lähikontaktien välttämisestä, hygieniakäytännöistä ja maskin käyttämisestä sekä huolehtia rokotussuojastamme. Näin varmistamme osaltamme paluuta normaaliin arkeen, muistuttaa ylijohtaja Marko Pukkinen.

Koronapassin käyttöä on rajoitettu asetuksella 15.2. asti

Tartuntatautilain mukaan toiminnanharjoittaja voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille pykälässä tarkemmin säädetyissä tiloissa.

Koronapassin käyttöä on kuitenkin rajoitettu valtioneuvoston asetuksella määräaikaisesti ajalla 30.12.2021 – 15.2.2022. Tänä aikana koronapassia ei voi käyttää yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille.

Toiminnanharjoittajan tulee siis noudattaa voimassa olevaa rajoitusta. Asetus on voimassa koronaepidemian leviämisalueilla.

Toiminnanharjoittaja voi kuitenkin myös asetuksen voimassa ollessa edellyttää koronapassia asiakkailta ja osallistujilta. Tällöin koronapassin käyttö ei kuitenkaan vapauta rajoituksesta, vaan tilojen haltijan tai toiminnanharjoittajan tulee noudattaa voimassa olevia rajoituksia.

Exit mobile version