0.4 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Vuosi sähköautoilua takana- talven pakkaset eivät ole tuoneet ongelmia 60 kilometrin työmatkaan

Sähköautot tulevat ja mitä enemmän niistä puhutaan, sitä enemmän epäilyttää, miten ne todellisuudessa toimivat täällä kunnon talvien ja pitkien välimatkojen seudulla?

Lehtimäellä asuva ja Seinäjoelle noin 60 kilometrin työmatkaa suuntaansa ajava sosiaalityöntekijä Jenni Kuisti on ajanut sähköautolla nyt vuoden ajan.

MAINOS

– Ennen sähköautoa minulla oli vuoden ajan bensahybridi, mutta se kulutti bensiiniä ihan yhtä lailla kuin tavallinen polttomoottorinen, Jenni toteaa. – Olin ostanut sen uutena ja ajatellut ajavani sillä useamman vuoden. Olin suunnitellut, että ehkä joskus viiden vuoden kuluttua sähköauto olisi realistinen vaihtoehto.

– Petyin hybridin polttoaineenkulutukseen kuitenkin niin, että aloin vuosi sitten laskea paljonko säästäisin, jos vaihtaisin sähköautoon.

Vuoden takaisella bensiinin hinnalla Jenni laski, että säästö olisi noin 2000 euroa vuodessa. Kun bensan hinta on tuon jälkeen vain jatkanut nousuaan, on ero edelleen kääntynyt sähköauton eduksi.

– Työmatkaa ajan noin 1700 kilometriä kuukaudessa sekä päälle kaikki muut ajot. Lopulliseen ratkaisuuni vaikutti erään ystäväni kokemukset. Hän oli vähän aikaisemmin hankkinut sähköauton myöskin pidemmille työmatkoilleen, ja oli todella tyytyväinen.

Niinpä Jenni päätti laittaa auton vaihtoon ja hankki Volkswagenin ID.3-sähköauton 58 kilowatin akulla.  Autolle luvataan noin 420 kilometrin ajomatka täysillä akuilla, mutta auto laskee kuljettajan ajotavan mukaan hänelle oikean akkujen keston ja Jenni kertoo, että kesällä hän pääsee yhdellä latauksella noin 400 kilometriä.

– Auton ilmoittama jäljellä oleva matka pitää todella hyvin paikkansa, siihen voi luottaa.

Akku ladataan normaalisti noin 80 prosenttisesti täyteen. Vain jo edessä on pitkä reissu, se ladataan sataan prosenttiin.

Eroa siinä, pitkäänkö yhdellä latauksella pystyy matkaa taittamaan, on kesän ja talven välillä selvästi. – Kun lämpötilat laskivat nollaan, huomasi ison eron yhdellä latauksella ajettavassa matkassa. Sen jälkeen pakkasen kiristyessä jäljellä olevat kilometrit eivät enää laskeneetkaan yhtä nopeasti.

Tämän talven paukkupakkasissa latauksen jälkeen ajomatkaa on ollut lyhimmillään noin 250-260 kilometriä, jos akku on ollut ladattu täyteen. 80 prosentin latauksella se on sitten hieman vähemmän.

Tuolla kilometrimäärällä käy helposti töissä kauempanakin, sillä lataus ei vähene itsekseen auton ollessa parkkipaikalla, vaikka pakkanen olisi kireääkin. Kotona auton lataa kätevästi seuraavaksi päiväksi muutamassa tunnissa.

– Auto on myös todella lämmin, sillä siinä on oma ilmalämpöpumppu. Käynnistän sen ennen lähtöäni kännykän sovelluksella ja menen lämpimään autoon.

Käyntiinlähtöongelmia ei autolla ole ollut ja Jenni naurahtaakin, että sähköauto on se, joka käynnistyy varmasti, sillä pakkanen ei vaikuta sen käynnistymiseen niin kuin polttomoottoreihin.

Huollossakaan ei sähköauton kanssa tarvitse käydä yhtenään, sillä se ei vaadi öljynvaihtoja ja muita polttomoottorin vaatimia toimia. – Muistaakseni tässä on ensimmäinen huolto kolmen vuoden kuluttua käyttöönotosta.

Sähköauto toimii Jennin kokemuksen mukaan erinomaisesti juuri maaseudulla, jossa lähes kaikilla on mahdollisuus ladata auto kotona voimavirralla. Aina kotoa lähtiessä on akku täynnä ja yhdellä latauksella käy helposti kaikissa lähikaupungeissa.

– Toki sitten pidemmille reissuille lähtiessä pitää vähän suunnitella latauspaikkaa. Etelään päin mennessä pikalatureita on tiheässä, mutta jollain Lapin matkalla varmasti kannattaa selvittää etukäteen missä autoa lataa.

Jennin autossa akuilla on kahdeksan vuoden takuu ja aika näyttää, millainen sähköauton jälleenmyyntiarvo on siinä vaiheessa, kun autonvaihto tulee ajankohtaiseksi. -Tällä hetkellä käytetyt sähköautot myyvät hyvin, mutta sitähän ei koskaan tiedä.

Jennille itselleen uusi auto on ainoa vaihtoehto, koska kilometrejä tulee paljon ja hän itse ”ei ymmärrä mitään” autoista, joten pikkuremontit eivät onnistu.

– Se, että akkujen kierrätys ei vielä täysin toimi, on harmillista, ja muutenkin koen, että ekologisinta olisi hankkia käytetty auto ja ajaa se loppuun. Silloin kun ostetaan uusi auto, on akuista huolimatta sähköauto kuitenkin elinkaaripäästöiltään paras vaihtoehto.

Olen todella tyytyväinen ratkaisuuni hankkia sähköauto, en vaihtaisi enää takaisin polttomoottoriseen, Jenni toteaa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät