5.3 C
Alajärvi
lauantai 21.5.2022

Sukupolvenvaihdos Autokorjaamo K. Peltoniemellä

Alajärven Alakylällä sijaitseva Autokorjaamo K. Peltoniemi on perustettu vuonna 1975. Tuolloin Kalevi Peltoniemi perusti yrityksen pienessä hallissa, josta sittemmin siirryttiin vuonna 1992 rakennettuun yli 700 neliöiseen halliin.

Kalevin rinnalla työtä on tehnyt puoliso Pirjo ja käytännössä korjaamolla kasvanut poika Eetu, joka vuoden vaihteessa otti yrityksen sukupolvenvaihdoksella nimiinsä. Samalla yrityksen nimen loppuun lisättiin Oy, muutoin toiminta jatkuu tuttuun malliin ja tutulla nimellä.

Yrityksen päätoimiala on alusta alkaen ollut raskaan kaluston korjaukset, joista korjataan kaikkea mahdollista. Jonkin verran korjauksia tehdään myös maatalouskoneille ja hyvin vähäisissä määrin henkilöautoille, sillä raskaan kaluston korjaukset ovat ainakin toistaiseksi työllistäneet varsin hyvin.

– Suurin osa asiakkaistamme on tuttuja pitkältä ajalta. Heitä tulee pääasiassa Alajärveltä ja lähipitäjistä, kuten Vimpelistä ja Lappajärveltä, Eetu Peltoniemi kertoo.

Eetu itse on kasvanut korjaamolla, eikä oikeastaan koskaan epäröinyt sitä, etteikö jatkaisi isänsä perustamaa yritystä. Pari kesää hän nuorempana ajoi kuorma-autoa, mutta valmistuttuaan 2008 ammattikorkeakoulusta auto- ja työkonetekniikan amk-insinööriksi, oli ratkaisu perheyritykseen jäämisestä jo täysin selvä.

Tällä hetkellä raskaan kaluston korjauksia riittää niin paljon, että innokkaalle ja pystyvälle miehelle olisi yrityksessä tarjolla työtä. Sopivan henkilön löytäminen ei kuitenkaan tällä hetkellä ole kovinkaan helppoa.

Toimitilat riittävät edelleen mitoiltaan raskaan kaluston korjauksiin, koska pitkiä autoja ei vielä alueen kuljetusyrittäjillä ole kovin paljon. – Jos megayhdistelmiä alkaa asiakkaille tulla enenevässä määrin, niin sitten tilat käyvät ahtaiksi, Eetu Peltoniemi toteaa.

Tällä hetkellä investointisuunnitelmia ei kuitenkaan vielä ole ja muutoinkin toiminta tulee jatkumaan tutulla, hyväksi havaitulla tavalla. Tosin maailmanlaajuinen pitkittynyt pandemia näkyy myös korjaamopuolella, sillä sen myötä pulaa on välillä ollut tarvittavista osista ja viime kesänä jopa raskaan kaluston renkaista!

Korjaamotoiminnan lisäksi Peltoniemellä on myös toinen yritys, Eetu Peltoniemi Oy, jonka päätoimiala on erikoiskuljetusten suunnittelu ja liikenteenohjaus. Eetu ajaa erikoiskuljetuksia lähinnä vimpeliläiselle ViaCon Oy:lle.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut