3.3 C
Alajärvi
torstai 29.9.2022

Tartuntamäärät ja sairaalakuormitus yhä korkealla Etelä-Pohjanmaalla

Omikron-aalto ei ole vielä laantunut Etelä-Pohjanmaalla. Koronaan sairastuneita on kaikissa ikäryhmissä. Koronapotilaiden sairaalahoidon tarve jatkuu korkeana etenkin terveyskeskusten vuodeosastoilla mutta myös keskussairaalassa.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin menneellä viikolla terveydenhuollon pcr-testillä yhteensä 1042 koronatartuntaa, joista 409 viime viikonlopun aikana. Varmennettujen tartuntojen kokonaismäärä on nyt 17126. Kotitestillä todetut tartunnat eivät näy terveydenhuollon tilastoissa.

14 vuorokauden ilmaantuvuus varmistettujen testien osalta on nyt 1172 / 100000 asukasta, 7 vuorokauden ilmaantuvuus 540 / 100000 asukasta.

Selvitetyistä tartunnoista suurin osa tulee perhepiiristä tai jää epäselväksi. Joukkoaltistumisia tapahtuu edelleen hyvin runsaasti muun muassa tehostetun palveluasumisen yksiköissä, työpaikoilla, koululuokissa ja päiväkotiryhmissä.

Jätevesiseurannassa koronaviruksen määrä on edelleen korkealla tasolla.

Viime viikolla otettiin yhteensä 1822 pcr-testiä. Näistä 45 prosenttia osoittautui positiivisiksi. Noin 25 prosenttia positiivisista testituloksista tulee ilmi yksityisten palveluntarjoajien ottamista näytteistä.

Sairaalahoidon tarve jatkuu korkeana alueellamme. Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä 20 koronapotilasta. Terveyskeskusten vuodeosastoilla on peräti 39 koronapotilasta.

Etelä-Pohjanmaan rokotuskattavuus yli 18-vuotiaiden osalta: 87,4 % on saanut 1. rokotuksen, 85,2 % 2. rokotuksen ja 58,7 % myös 3. rokotuksen.

Koko Suomessa yli 18-vuotiaista 88,7 % on saanut 1. rokotuksen, 86,3 % 2. rokotuksen ja 61,1 % myös 3. rokotuksen.

Neljä kuntaa Etelä-Pohjanmaan alueelta on ylittänyt 3. annosten osalta 60 %:n rokotuskattavuuden.

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut