Teknologia tekemässä läpimurtoa ikäihmisten kotihoidossa

Omaisen mobiilisovellus.

Teknologian ottamisesta osaksi ikäihmisten kotihoitoa on käyty viime aikoina vilkasta keskustelua. Selvitimme mitä mieltä asiasta on Kuusiolinna Terveys Oy:n ikäihmisten palveluista vastaava palvelujohtaja Kirsi Ylinen.

Kuusiolinna Terveys Oy tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Alavuden, Kuortaneen, Ähtärin ja Soinin asukkaille Etelä-Pohjanmaalla.

MAINOS

Aivan kärkeen Kirsi Ylinen tekee havahduttavan huomion. – Tosiasia on, etteivät nykyiset hoitajat yksin pysty tulevaisuudessa vastaamaan ikääntyvästä väestöstä. Siksi teknologian palveluille riittää kasvavaa kysyntää.

Kuusiolinna Terveys on pilotoinut useita erilaisia teknologia ratkaisuja. Viimeisimpänä käytössä on ollut Suvanto Caren palvelut Alavudella, jossa hyvää käyttökokemusta on saatu ennen kaikkea Suvanto Kotona- turvallisuussensoreista, Suvanto Mukana sekä Suvanto Videopuhelu -palveluista.

Nyt samoja palveluja ollaan tuomassa myös muille edellä mainituille paikkakunnille. Kirsi Ylinen pitää mahtavana sitä, ettei teknologia ole vain kasvukeskusten yksinoikeus, vaan sitä pystytään hyödyntämään yhtä lailla myös maalaispaikkakunnilla.

– Asiakas saattaa olla 15 -20 kilometrin päässä, joten siinä säästää melkoisesti resursseja, kun osan hoidosta voi tehdä etänä, Ylinen huomauttaa.

Palvelun laatu paranee ja turvallisuuden tunne lisääntyy

Teknologialla ei tietenkään voi korvata kotihoitoa kokonaan, vaan asiakkaan luona tehdään edelleen myös fyysisiä käyntejä yksilöllisen tarpeen mukaan. Palaute asiakkailta on ollut pitkälti positiivista.

Esimerkiksi monet syrjässä asuvat asiakkaat kokevat, että laitteet tuovat turvallisuutta, kun joku on aina seuraamassa vointia. Etähoitajan yhteydenpito ilahduttaa lämpimästi.

Kirsi Ylinen korostaa kuitenkin teknologian merkitystä ennen kaikkea ennaltaehkäisevänä tukena.

Ylinen antaa esimerkin. – Turvallisuussensoreiden avulla huomasimme, että asiakas oli yöaikaan hyvin paljon liikkeellä. Otimme puheeksi, että mikä on kun et nuku. Asiakas oli sanonut olevansa kipeä, joten annoimme hänelle särkylääkettä yöksi.

– Oma-aloitteisesti hän ei ollut osannut ottaa tätä esille. Ajatella, mikä inhimillinen hyöty! Asiakas olisi voinut yöllä väsyneenä vaikka kaatua, loukata itsensä ja joutua sairaalaan.

Omaiset mukaan hoivarinkiin

Palveluiden tarjoama yhteys ja informaatio tuo myös omaisia lähemmäs hoitoa. Fyysinen etäisyys tai muu rajoite ei ole enää este oman läheisen voinnin seuraamiselle ja yhteydenpidolle. Videoyhteydellä kaukana asuva omainen pääsee paljon “lähemmäs” vanhusta kuin pelkällä puhelinsoitolla.

– Tulee sellainen olo, että olemme yhdessä omaisten kanssa tekemässä hoitotyötä, Kirsi Ylinen hymyilee.

Vain toimiva teknologia palvelee

Hoidon monipuolistuessa eri tapojen omaksumiseen tulee antaa aikaa. Teknologia itsessään ei ole oikotie onneen, jos taustalla ei ole riittävää tukea.

Olen kauan tehnyt töitä ikäihmisten parissa ja ollut mukana monessa teknologiahankkeessa. Olen todennut, että vain toimivista yhteyksistä on hyötyä. Muutenhan laitteet vain tuottaisivat lisää työtä ja kuormaa henkilökunnalle, Kirsi Ylinen muistuttaa.

Exit mobile version