1.7 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Aurinkopaneelit tekevät tuloaan – oikean mitoituksen selvittää paikallinen ammattilainen

Alajärvelle 2020 elokuussa perustettu Sahtek Oy on monipuolinen alan yritys, joka tarjoaa sähkö- ja automaatioasennukset, sähkösuunnitelmat, aurinkosähköjärjestelmät, ilmalämpöpumput sekä huollot ja korjaukset niin yrityksille, teollisuudelle, kaupungille kuin yksityisille kuluttajillekin.

Uusi yritys on paikkakunnalla otettu hyvin vastaan, eikä töitä ole tarvinnut hakea kotiseutua kauempaa, vaan asiakaskunta on löytynyt Alajärveltä ja lähikunnista.

MAINOS

Yrittäjinä Sahtek Oy:ssa toimivat Rauli Piispanen ja Tero Rentola. Lisäksi heillä on kaksi ulkopuolista työntekijää, joista ensimmäinen palkattiin jo puoli vuotta yrityksen perustamisen jälkeen.

Ennen yrittäjyyttään molemmat miehet olivat alan töissä, Tero asentajana ja Rauli sähkölaitoksella. Tero ja Rauli tutustuivat toisiinsa puolisen vuotta aikaisemmin yhteisen työkohteen kautta. Kun kalastusharrastuskin oli molemmilla sama, alkoi juttu luistaa ja pian kumpainenkin kertoi haaveilleensa omasta yrityksestä.

Niinpä vuosia muhinut ajatus sai tuulta alleen ja vain puoli vuotta myöhemmin Sahtek oli perustettu.

– Meidät on otettu todella hyvin vastaan, kysyntää on ollut ja olemme saaneet toiminnan hyvin vauhtiin, miehet kiittävät.

Perussähköasennusten lisäksi yritystä työllistävät tv-antennien asennukset ja teollisuuspuolella automaatioasennukset, joihin on myös tarkoitus panostaa yhä enemmän.

Yksi tärkeä osa-alue ovat aurinkopaneelit, joiden kysyntä on myös tällä alueella nytkähtänyt eteenpäin. Eteläisemmässä Suomessa niiden myynti on jo aivan toista luokkaa kuin täällä, mutta kiinnostus on kasvamassa etenkin yksityisten kuluttajien puolella.

– Alkuvuodesta kysyntä on käytännössä räjähtänyt, mihin vaikuttaa sähkön hinta ja maailmantilanne yleensäkin. Jos aurinkopaneeleja miettii, niin nyt sille onkin täsmälleen oikea aika.

Paneelit ovat kehittyneet ja niiden hinnat ovat laskeneet viime vuosina, mutta nyt näköpiirissä on komponenttipulan ja lisääntyneen kysynnän mukanaan tuomaa hinnan nousua.

– Aurinkopaneeli on pitkäaikainen sijoitus, tuottotakuu niille on jopa 25 vuotta, mutta käytännössä ne toimivat paljon tätä pidempään. Paneeleissa ei ole mekaanisia osia, joten ne ovat huoltovapaita ja ne on suunniteltu kestämään Suomen oloja.

Piispanen laskee, että omakotitaloon keskimääräinen investointi on aurinkopaneeleja hankittaessa 5000-7000 euron luokkaa. Asennustöistä saa kotitalousvähennyksen ja meiltä saa myös rahoituksen.

– Jos asiaa harkitsee, kannattaa olla yhteydessä ja tilata ilmainen kartoitus. Tärkeää on, että mitoitus on oikea, sillä ylimääräistäkään sähköä ei kannata tuottaa. Sähköyhtiöt toki ostavat ylimääräisen sähkön, mutta siitä saatava hinta on hyvin pieni.

Omakotitalossa paneelit asennetaan usein katolle ja invertterin voi laittaa vaikka ulkoseinälle. Aurinkopaneelit tuottavat omakotitalo kohteissa keskimäärin 3000-6000kwh, riippuen järjestelmän koosta.

Suurin osa sähköstä tuotetaan maalis-syyskuun aikana. Sydäntalvella tuotanto on vähäisempää.

– Iso miinus alalla ovat kiertävät kauppiaat, jotka myyvät helposti ylimitoitettuja järjestelmiä kovaan hintaan. Koskaan ei kannattaisikaan tehdä kauppoja siltä istumalta, vaan soittaa ja pyytää meiltä ilmainen kartoitus. Näin voi saada merkittävät säästöt verrattuna kiertävien kauppiaiden tarjoamiin ratkaisuihin.

Myös paneelien ja kiinnitysjärjestelmien laaduissa on suuria eroja. Me pyrimme pitämään tarjolla vain laadukkaita tuotteita, sillä haluamme toimia tällä alueella jatkossakin.

Myös ilmalämpöpumppujen kysyntä on edelleen vilkasta, ja vaihtelevan saatavuuden vuoksi kannattaa olla asialla hyvissä ajoin. Moni haluaa ilmalämpöpumpun yhtä lailla kesäiseen asunnon viilentämiseen kuin talveksi lämmitykseen.

Energian säästö on asiakkaiden mielessä nykyisin muutenkin ja koska pienistä puroista syntyvät suuret virrat, kehottaa Rentola joskus tarkastamaan, että kodin valaistuksessa on käytössä pitkäikäiset ja huomattavasti vähemmän sähköä kuluttavat led-lamput.

– Järkevää on tarkastaa ainakin silloin tällöin myös ainakin eniten käytössä olevien pistorasioiden kunto. Ajan saatossa ne kuluvat. Tummuneet, repsottavat pistorasiat on syytä vaihtaa uusiin.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät