8.3 C
Alajärvi
lauantai 21.5.2022

Piirikuvernööri Tapio Seppä-Lassila vieraili LC-Alajärvi/ Järviseudun klubikokouksessa

Olemme eläneet jo kaksi vuotta koronan kourissa kokoontumisrajoituksineen. Suojellaksemme toisiamme ja itseämme sairaudelta olemme noudattaneet annettuja ohjeita.

Piirikuvernööri Timo Seppä-Lassilan sukujuuret ovat Kurejoella.

Kaikella tällä on kuitenkin ollut rapauttava vaikutus kaikkien järjestöjen toiminnalle. Etäkokoukset eivät ole sama kuin normaalit kokoontumiset. On hyvä, että saimme vieraaksemme henkilön, joka todella puhalsi uutta uskoa hiipuvaan hiillokseen. Piirikuvernööri Tapio Seppä-Lassilan puheen rivien välistä oli poimittavissa mm. seuraavia ajatuksia.

– Lioneina me noudatamme aina kaikkein korkeimpia eettisiä tavoitteita kaikessa mitä teemme. Olemme sitoutuneet palvelemaan muita ja se näkyy. Me kannustamme muitakin paikkakunnallamme tekemään hyviä tekoja ja antamaan kaikille ihmisille mahdollisuuden parempaan elämään. Me palvelemme ihmisiä ilman henkilökohtaista taloudellista hyötyä. Elämme todella vaikeita aikoja. Nyt jos koskaan meitä tarvitaan.

Jos tulimme kokouspaikalle empien toimintamme jatkoa, Piirikuvernöörimme puhe sai meidät vakuuttuneeksi siitä, että työmme jatkuu. Me palvelemme. Palvelemme mm. Ankkureiden pesisotteluissa hoitaen lipunmyynnin. Kevät voi tuoda muassaan muitakin palveluaktiviteetteja.

Vapputapahtuma peruttu tänä vuonna koronan vuoksi

Valitettavasti on todettava, että olemme tarkkaan harkittuamme peruneet vapputapahtuman järjestämisen koronan vuoksi.

Miten hienoa olisikaan ollut ottaa kesää vastaan yhdessä Palotorilla. Kuitenkin katsomme olevamme vastuussa jokaisen lähimmäisemme terveydestä. Nykyinen virusmuunnos on vielä niin ärhäkkää lajia.

Toivottavasti tapaamme vuoden päästä lämpimän kesäsään helliessä meitä. Sääprofeetat ovat niin ennustaneet.

Koulut tarvitsevat kaiken tukemme

Korona on vaikeuttanut kaikkien koulumuotojen toimintaa. Se on tehnyt koulutyön raskaaksi niin oppilaille kuin opettajille. Koronan helpottaessa on kaikkien tahojen oltava tukemassa koulutyötä ja mahdollistamassa sen palaamista normaaliksi.

Olemme avustaneet rahallisesti mm. yläasteen ja lukion luokkaretkiä maamme rajojen ulkopuolelle. Koronan vuoksi tuottoisinta aktiviteettia, Alajärvi-kalenteria ei voitu toteuttaa. Jaettavat varat kertyvät pullonpalautuskuiteista, kauppakasseista ja tienvarsimainoksesta. Toivottavasti pystymme tekemään anomuksiin myönteisiä päätöksiä.

Tiistaina 12.4. kävimme Alajärven lukiolla luovuttamassa 500 euron avustuksen lukion 2 A ja 2B luokkien edustajille. Vastaanottajina olivat; Jenna Niskakangas, Emmi Seppälä, Laura Peräsalo sekä Vilma Rullpakka.

Luovuttajina LC Alajärvi- Järviseudun puolesta; klubin presidentti Ari Autio, rahastonhoitaja Pekka Kylkilahti sekä tiedotussihteeri Mauno Laakso. Luokat matkaavat leirikouluun Ahvenanmaalle.

Mauno Laakso, tiedotussihteeri



sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut