Uutta eloa vanhaan sairaalaan Alajärvellä

Suomen Punaisen Ristin Alajärven osaston puheenjohtaja Tarja Åkerman ja sihteeri Raija Hankaniemi ovat olleet mukana järjestelemässä ja sisustamassa uutta toimitilaa. Odotukset Kohtaamispaikka Aaltolan suhteen ovat korkealla.
Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärven Lääkärintiellä sijaitsevassa, vanhaksi sairaalaksi kutsutussa rakennuksessa viriää uudenlainen elämä.

Kohtaamispaikka Aaltola -nimen saanut Suomen Punaisen Ristin Alajärven osaston toimitila kokoaa ihmisiä mukaan SPR:n järjestämään toimintaan.

MAINOS

Samalla muille yhdistyksille tarjotaan mahdollisuus pitää Aaltolassa omia kokouksiaan ja tilaisuuksiaan. Muutto uusiin tiloihin osui keskelle kiireistä aikaa, mutta nyt ollaan jo voiton puolella.

Alvar Aallon suunnittelema sairaalarakennus on saanut uutta elämää, kun Kohtaamispaikka Aaltola on aloittanut toimintansa. Tila tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia järjestää toimintaa, kuten esimerkiksi kerhoja ja kokouksia.

SPR:n Alajärven osasto ehti toimia entisen Matkahuollon tiloissa 1,5 vuotta. Sitä ennen kotipesänä oli Palotalon alakerta. Entisen Matkahuollon tiloista saneerataan uudet nuorisotilat, joten edessä oli uuden paikan etsintä.

Punaisen Ristin osasto sai perusturvalta tyhjiksi jääneet tilat käyttöönsä vastikkeetta. Tilaa on siivottu ja sisustettu SPR-aktiivien voimin ja uusiin tiloihin on siirretty esimerkiksi hälytysryhmänä toimivan ensiapuryhmän välineistöä.

Lääkärintie 1 kulkee alajärveläisten keskuudessa vanhan sairaalan nimellä. Rakennuksen suunnittelija, Alvar Aalto ja likimain vieressä liplatteleva järvi innostivat SPR-aktiiveja nimeämään tilan Kohtaamispaikka Aaltolaksi.

– Iäkkäämmät täällä kävijät ovat kertoneet omia muistojaan ja näyttäneet esimerkiksi leikkaussalin paikan, kertoo sihteeri Raija Hankaniemi.

Tiloista viihtyisät

Uuteen tilaan on muutettu nopealla aikataululla ja kiireen keskellä. Ukrainan tilanne toi omat haasteensa, muiden muassa keräyksen organisoimisessa.

Punaisen Ristin toimijat osallistuvat lähes viikoittain Teams-palavereihin ja -koulutuksiin, jota kautta päivittyy ajankohtainen tieto Ukrainan tilanteesta, auttamis-valmiudesta sekä ihmisten kohtaamisesta kriisin keskellä.

SPR:n valmiusharjoitus tekee tuloaan ja teettää työtä paikallisosastoissa. Tilat ovat Raija Hankaniemen ja puheenjohtaja Tarja Åkermanin mukaan vielä hieman keskeneräiset. Paikkoja järjestellään, jotta Aaltola saadaan viihtyisäksi ja jonne on hyvä tulla.

Kohtaamispaikka Aaltolan päätoimijana operoiva Suomen Punaisen Ristin Alajärven osasto järjestää keskiviikkoisin toimintaa, jossa ovi on avoinna kaikille ilma ikärajaa. Ystäväntupa kokoontuu kello 12–15 ja tarjoaa keskustelua, seurapelejä ja muuta mukavaa kahvikupposen äärellä.

Tilassa olevat pöytäryhmät mahdollistavat sen, että voidaan seurustella pienemmissä ryhmissä. Ystäväntuvassa on esimerkiksi askarreltu pääsiäiskortteja, joita viedään asumispalveluyksiköihin.

– Tänne voi tulla käymään ja lähteä oman aikataulun mukaan tai olla paikalla koko kolme tuntia, vinkkaa Tarja Åkerman.

Äänijänteitä viritellään keskiviikkoisin yhteislaulun merkeissä kolmesta puoli viiteen.

Monia mahdollisuuksia toimia

Raija Hankaniemi kertoo, että Aaltolassa aiotaan järjestää esimerkiksi monikulttuurista toimintaa, jota osastossa on suunniteltu pitkään.

Kohtaamispaikka Aaltolasta löytyy pieniä pöytäryhmiä, joiden ääressä voi esimerkiksi juoda kahvia ja pelata seurapelejä.

– On puhuttu, että sitten kun meillä on omat tilat, aloitetaan tällainen toiminta. Tämän kerhotoiminnan pariin ovat tervetulleita myös suomalaiset, kannustaa Tarja Åkerman.

Samoja tiloja käyttävät muiden muassa Nelimartat, Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ja Alajärven Sydänyhdistys. SPR:ssä aktiivisesti toimivien Åkermanin ja Hankaniemen mukaan SPR:n ohella myös muut toimijat voisivat toteuttaa tilaisuuksia esimerkiksi johonkin teemaan liittyen.

Ensiapuryhmän lisäksi SPR:n Alajärven osasto järjestää ystävätoiminta. Osaston tehtäviä on myös kotimaanapuun kuuluvat ensihuollon tehtävät esimerkiksi onnettomuustilanteissa tai tulipalon sattuessa.

Kouluyhteistyötä on tehty pitkään ja käyty kertomassa opettajien kutsusta lapsille ja nuorille vaikkapa monikulttuurisuuteen ja rasismiin liittyvistä asioista tai koulukiusaamisesta.

Ensiapuryhmän ryhmänjohtaja Lahja Halla-aho on antanut henkisen tuen koulutusta Järviseudun ammatti-instituutin henkilökunnalle.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliToinen mies ensi-iltaan perjantaina
Seuraava artikkeliUrakkasopimus jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamisesta Koskenvarrentielle solmittiin