-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Koronaa Järvi-Pohjanmaalla aikaisempaan malliin

Koronatapauksia todetaan edelleen Järvi-Pohjanmaalla samaan tapaan kuin viimeisen kahden kuukauden aikana. Etelä-Pohjanmaalla sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on pysynyt samalla tasolla.

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä suosittelee Etelä-Pohjanmaan pandemiatilanteesta johtuen 12 vuotta täyttäneille suu-nenäsuojuksen käyttöä seuraavissa tilanteissa:

MAINOS
  • Aina joukkoliikenteessä, mukaan lukien koulukyydit.
  • Aina julkisissa sisätilaisuuksissa ja yleisötilaisuuksissa.
  • Työyhteisöissä sisätiloissa, jos samassa tilassa työskentelee tai oleskelee useampia henkilöitä. Työnantaja päättää työpaikoilla sovellettavista käytännöistä.
  • Aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa, esimerkiksi julkisissa sisätiloissa, kuten kaupoissa, kirjastoissa ja teattereissa sekä julkisissa tiloissa järjes-tettävissä yleisötapahtumissa, kun paikalla on runsaasti ihmisiä.
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testitu-loksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Sosiaali- ja terveydenhuollossa on toistaiseksi voimassa yleinen maskisuositus kai-kissa tiloissa sekä vierailtaessa että työskennellessä.

Pandemiajohtoryhmä seuraa Etelä-Pohjanmaan Nyrkin linjauksia maskisuosituksesta ja tarvittaessa jatkossa päivittää yllä olevaa ohjetta.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät