2.3 C
Alajärvi
torstai 29.9.2022

Teknologia on huono isäntä, mutta hyvä renki!

Seinäjoen ammattikorkeakoulun DIKO-hankkeen toimijat haastattelivat ikääntyviä yrittäjiä heidän digitaidoistaan, digihaasteistaan ja hyvinvoinnistaan.

Haastatteluiden tuloksissa nousi esille toive matalan kynnyksen koulutuksista ja vertaistuesta. Näin syntyi ajatus Digi-iltamista, joissa ratkotaan digihaasteita yhdessä. Mukaan Digi-iltamiin ovat tervetulleita kaikki yrittäjät lähtötasosta riippumatta.

– Muodollinen ikäraja on 54 vuotta, mutta papereita ovella ei tulla kysymään, lupaa hankkeen projektipäällikkö Katja Jaskari.

Kaksituntisten Digi-iltamien sarja alkoi Alajärvellä huhtikuun alkupuolella Microsoftin strategiajohtaja Kati Tiaisen aikamatkalla digitalisaatioon. Tiainen herätteli osallistujat pohtimaan teknologian kehitystä ja havainnoimaan muutoksia ympärillämme. Puheenvuoro sai osallistujat miettimään, miltä tulevaisuus näyttää ja miten he voivat pysyä kehityksessä mukana ilman digiähkyä tai turhautumista.

– Sillä teknologia on hyvä renki, mutta huono isäntä, totesi Tiainen.

Some haltuun

Digi-iltamien ensimmäisessä tilaisuudessa Sini Karjalainen lähti liikkeelle tietotekniikan ja digitaalisuuden perustermien läpikäymisellä sekä antoi vinkkejä, miten luodaan esimerkiksi suosikkeja ja pikakuvakkeita.

Keskustelua käytiin myös resurssienhallinnasta, selaimista, käyttöjärjestelmistä ja hakukoneista. Haastattelujen perusteella digitaitojen kartuttaminen voi tarkoittaa ikääntyvälle yrittäjälle uusia oivalluksen, onnistumisen sekä yritystoiminnan kehittämisen kokemuksia.

Järviseutulaisia yrittäjiä kiinnosti erityisesti sosiaalisen median haltuun ottaminen ja aktiivinen hyödyntäminen sekä yrityksen näkyvyyden lisääminen uusissa kanavissa. Yrittäjäpariskunta Raili ja Veikko Isoniemi olivat valmiita tarttumaan haasteeseen ja osallistuivat ensimmäisiin Digi-iltamiin.

– Seuraavalle kerralle otetaan oma kone mukaan, totesi Raili Isoniemi illan kouluttajana toimineelle Sini Karjalaiselle.

Jatkoa seuraa

Digi-iltamat jatkuvat huhtikuun lopussa. Torstaina 28.4. kello 18–20 Alvariinissa tutustutaan teknostressin käsitteeseen ja annetaan vinkkejä, miten siltä voi välttyä.

Käytännön osuus käsittää ohjelmistojen hyötykäytön ja omaa yritystä hyödyttävät, yleisimpiin työvälineohjelmiin liittyvät harjoitukset. Torstaina 12.5. kello 18–20 järjestettävä tapahtuma tarjoaa käytännön työkaluja markkinointiin ja sisällöntuotantoon.

Tilaisuudet järjestää DIKO-hanke. DIKO-hankkeessa kehitetään eteläpohjalaisten mikroyritysten- ja pienten ja keskisuurten yritysten sekä näiden henkilöstön digitaalista osaamista. Toteuttajina ovat Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Vaasan yliopisto. Hankkeen rahoituksesta vastaa REACT-EU (ESR), osana Euroopan unionin covid19-pandemian takia toteuttamia toimia. Digi-iltamiin voi ilmoittautua Seinäjoen ammattikorkeakoulun kotisivujen kautta.

Marjo Vistiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut