-9.1 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Yksityistiewebinaarista potkua tienhoitoon

Metsäkeskus käynnisti vuoden alussa Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla Yksityistiekunnat toimiviksi -kehittämishankkeen, jonka puitteissa järjestetään yksittäisiin kuntiin tai useamman kunnan alueelle kohdentuvia tiedotustilaisuuksia.

Lappajärveläisille ja vimpeliläisille yksityisteiden käyttäjille ja kuntalaisille suunnattu maksuton webinaari järjestetään torstaina 28.4. kello 17.30–20. Teams-kokouksena toteutettavan webinaarin aiheena ovat uusi yksityistielaki ja yksityisteiden hallinnon ja tienpidon perusteet.

MAINOS

Yksityistiewebinaariin voi ilmoittautua Metsäkeskuksen nettisivujen kautta. Osallistumislinkki ja tarkemmat ohjeet lähetetään sähköpostitse ilmoittautujille tilaisuutta edeltävänä päivänä.

Kaksi maakuntaa kattavalla hankealueella on yksityisteitä yhteensä 13000 kilometriä. Projektipäällikkö Arto Valkama kertoo, että teiden hoidon taso vaihtelee.

– Puhtaasti asutusteiden hoidosta voi vastata myös kunta. Osaa yksityisteistä hoidetaan vuosittain. Osassa yksityisteitä on puolestaan perustettu tiekunta, mutta se ei ole kokoontunut. Suurin haaste yksityisteiden kohdalla on se, että tiekunnat eivät ole toimivia eli niillä ei ole toimivaa hoitoelintä.

Tähän mennessä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston rahoittaman hankkeen Etelä-Pohjanmaalla järjestämiin webinaareihin on osallistunut 25–60 henkilöä kerrallaan. Valkama vinkkaa, että tulevaan webinaariin voivat osallistua myös muut kuin vimpeliläiset, lappajärveläiset tai vapaa-ajan asukkaat.

Hankkeen seuraavassa vaiheessa tiekunnille pidetään omat infonsa, kuinka tiekuntien toiminta käynnistetään uudelleen ja millaisia ulkopuolisia palveluita tiekunnat voivat ottaa käyttöön.

– Sitten kun perusasiat on saatu kuntoon, voidaan lähteä miettimään tiekunnan kanssa, että haluaako se tielleen kunnossapitoa vai tehdäänkö se itse.

Valkama kertoo vuonna 2019 Alajärvellä tehdystä esiselvityshankkeesta, jonka mukaan 60 prosenttia tiekunnista haluaisi käyttää yksityisten palveluntarjoajien tarjoamia hallinto- ja kunnossapitopalveluita.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät