-9.2 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Eläkkeensaajat kokoustivat Vimpelissä

Järviseudun Eläkkeensaajat isännöi Eläkkeensaajien Keskusliiton Pohjanmaan piirin kevätkokousta. Vimpelin nuorisotalolle oli saapunut kuutisenkymmentä kokousedustajaa 17:stä entisen Vaasan läänin alueella toimivasta jäsenyhdistyksestä.

Piirin perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Pohjanmaan piirin kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Vimpelissä.

MAINOS

Eläkkeensaajien Keskusliitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton järjestö. Jäsentensä valtakunnallisena keskusjärjestönä se toimii eläkkeensaajien edunvalvojana sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi.

Järjestöllä on 15 piiriä. Pohjanmaan piiriin kuuluvalla Järviseudun Eläkkeensaajilla on noin 80 jäsentä Alajärvellä, Lappajärvellä, Vimpelissä ja Vetelin Patanassa.

– Järjestämme virkistystoimintaa ja osallistumme Virtain Rajaniemessä pidettäville kesäpäiville. Toimintaa on aika lailla, kertoo kaksi vuotta Järviseudun Eläkkeensaajien puheenjohtajana toiminut vimpeliläinen Aimo Huopana.

Voimaa yhteistyöstä

Eläkkeensaajien Keskusliiton Pohjanmaan piirin sihteeri ja 14 vuotta piirin puheenjohtajana toiminut vaasalainen Niilo Hamari kiteyttää paikallisten yhdistysten toiminnan ytimekkäästi. saada ikäihmiset pois yksinäisyydestä ja toimimaan ja olemaan yhdessä. Piiri järjestää muiden muassa kulttuurikilpailuja, hengellisen päivän ja kesätapahtuman.

– Kun saadaan ihmiset pois ihmiset pois sieltä omasta tilasta, se edesauttaa hyvinvointia. Porukassa on aina mukavampi olla kuin yksin. Piiri järjestää kerhotoimintaa ja virkistysreissuja.

Pohjanmaan piirissä on noin 2 400 jäsentä. Paikalliset yhdistykset hoitavat eläkeläisten edunvalvontaa kuntien suuntaan. Piiri järjestää yhteiskokouksia muiden alueella toimivien ja eläkeläisten etuja ajavien järjestöjen – EKL:n, Eläkeliiton, Kansallisten senioreiden, Eläkeläiset ry:n, Kristillisen eläkeliiton ja Svenska Penisionärin – kanssa.

Toukokuun yhteisessä tapaamisessa käsitellään alueellista vanhusneuvostoa ja sitä, miten eläkeläisjärjestöjen piirijärjestöt järjestävät. Hamari sanoo, etteivät eläkeläisjärjestöt kilpaile keskenään.

Vimpelin kunnan tervehdyksen kokousväelle tuonut kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli totesi, ettei eläkeläisiä nähdä Vimpelissä rasitteena vaan kultaakin kalliimpana voimavarana.

– Tämän päivän eläkeläiset ovat toimintakykyisiä ja heille on kertynyt valtava määrä osaamispääomaa. Vimpelissä kuntaa on kehitetty talkoohankkeilla nimenomaan eläkeläisten osaamista käyttäen.

Leijonanmieli kokee, että ikäihmisten paikallisessa edunvalvonnassa voidaan onnistua vain yhteistyötä tekemällä. – Aktiivinen vuoropuhelu ja paikallisen vanhusneuvoston merkitys korostuvat entisestään.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät