-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Kuvataidekoulu Eeron näyttelyssä Taidehistorian inspiroimia sielunmaisemia

Järvi- Pohjanmaan kansalaisopiston kuvataidekoulu Eeron KUVITTELE -näyttely on avoinna Villa Väinölässä 4.-25.5.

Kuvisopettaja Marjut Mässbacka kertoo, että Alajärven Perusopetus I ja II -ryhmässä vieraili Aalto-yliopistossa kuvataideopettajaksi opiskeleva Senni. Sennin myötä kuvisoppilaat pääsivät tutustumaan Venny Soldan – Brofeldtin taiteeseen ja elämään.

MAINOS

– Vennylle meri, perheen rantamökki ja oma pieni taiteilijanateljee – pikkuruinen lautamaja olivat tärkeitä paikkoja. Merenranta ja siellä leikkivät lapset olivat aihe, jota Venny Soldan-Brofeldt halusi maalata yhä uudestaan – hänen sielunmaisemansa.

– Oppilaat pääsivät myös miettimään mikä oli heidän oma sielunmaisemansa – paikka, jossa oli hyvä olla ja missä mieli rauhoittui. Rohkeat sielunmaisema – teokset on maalattu akryyliväreillä ja pintaa on elävöitetty lisäämällä mukaan hiekkaa ja silkkipaperia, Mässbacka kertoo.

Tehtävää jatkettiin suunnittelemalla maisemaan maja, pesä tai turvapaikka. – Majojen rakennus oli oppilaille mieluisaa puuhaa ja lopputulokset ovat muodoiltaan moninaisia ja varsin riemastuttavia. Tämä komea kokonaisuus pääsi oikeutetusti mukaan kevätnäyttelyyn.

Ulla Hautamäki puolestaan kertoo, että hänen ryhmissään vuoden teemoina ja aiheina ovat olleet luonto, maisemamaalaus, taidehistoriaan tutustuminen ja paikallisella tasolla Eero Nelimarkan maalauksiin ja Nelimarkka-museoon tutustuminen.

– Isompien oppilaiden kanssa vierailimme lisäksi kirjastossa ja käsittelimme samalla myös Alvar Aallon arkkitehtuuria.

– Värioppi, eri tekniikat ja materiaalioppi kulkevat läpi vuoden oppitunneilla. Tänä vuonna ollaan tehty taas erilaisia savitöitäkin, ja osa oppilaista kokeili myös savitöiden lasittamista.

– Luovuus ja leikkimielisyys otetaan huomioon ja on tärkeää kannustaa jokaista oppilasta omissa taidoissaan eteenpäin. Vuodenkierron mukaan tehdä tunneilla myös kuvataidetöitä, esim. jouluun liittyen, nämä työt oppilaat luonnollisesti saavat viedä heti kotiin. Tärkeimmät päätyöt esitellään nyt kuvataidekoulun kevätnäyttelyssä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät