-13 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Senioreiden liikuntapäivä mukavan yhdessäolon merkeissä Alajärvellä

Järvi-Pohjanmaan senioreiden liikuntapäivää vietettiin keskustan pururadan tuntumassa ja Karhulaavulla mukavassa kevätsäässä noin 30 seniorin voimin.

Nokipannukahvit keitteli Tapani Hänninen.

Senioreiden puheenjohtaja Maire Hämeenniemi kertoo, että toukokuu on senioreiden liikuntakuukausi ja kuukauden alussa yleensä järjestetään seniorikävely. Nyt sää oli kuun alussa niin viileä, että sitä siirrettiin parilla viikolla ja järjestettiin nyt kävely- ja ulkoilutapahtumana.

MAINOS

Osanottajat tervetulleeksi toivottanut Hämeenniemi totesi, että tärkeintä oli yhdessäolo pitkän ja rankan talven jälkeen. Hän muistutti, että liikuntaa ja ulkoilua kannattaa harrastaa ja tuottaa itselleen sitä kautta hyvää mieltä. – Kun lähdet ulos, luonto hoitaa sinua.

Hämeenniemi kannusti kaikkia myös hakemaan itselleen lenkkikaverin vaikkapa naapurista. Aina pelkkä puhelinsoitto ei riitä, vaan pitää mennä koputtamaan ovelle. Lenkin ei tarvitse olla pitkäkään, kun siitä on hyötyä ja hyvää mieltä!

– Olisi tärkeää saada kaikki liikkumaan edes vähän ja muistaa myös hoitolaitoksissa olevia ystäviä käymällä ulkoiluttamassa ja liikuttamassa heitä.

Hämeenniemi sanoi, että kaikki liikkuminen on hyvästä, aina ei tarvitse mennä puolijuoksua vaan rauhallisesti kaverin kanssa jutellen. Pienetkin liikuntatuokiot ovat tärkeitä.

Samalla linjalla oli myös alkujumpan vetänyt kaupungin liikunnanohjaaja Merja Korpela, joka jumpan lomassa muistutti osallistujia liikunnan merkityksestä oman itsensä hoidossa.

Liikkumisen lisäksi tapahtumassa juteltiin monista muistakin asioista nokipannukahvin ja nuotiomakkaroiden äärellä. Arpajaisiin hienoja palkintoja olivat lahjoittaneet Alajärven Optiikka, Taksi Jorma Saarela, Alvariini, Kahvila Helmi, Puttipaja ja Olli Ketola.

Tältä keväältä Senioreiden säännöllinen toiminta on jäänyt kesätauolle, mutta luvassa on kesäkuussa lounastapaamista ja Nelimarkkamuseolla vierailu. Loppukesästä käydään Mänttässä taideretkellä ja hoidetaan tiekirkon esittelyviikko elokuussa. Talven säännölliset toiminnot käynnistyvät syyskuussa.

Tuula Jokiaho

Karhulaavulla turistiin kuulumiset ja nautittiin kevätsäästä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät