-4.8 C
Alajärvi
lauantai 03.12.2022
spot_img

Soinin ei tarvitse eriyttää sote- ja sivistyspuolen ruokapalveluja

Etelä-Pohjanmaan aluehallituksen kokous järjestettiin tänään tiistaina. Aluehallitus nimesi kuntien tekemien ehdotusten pohjalta jäsenet kolmeen vaikuttamistoimielimeen: vammaisneuvostoon, vanhusneuvostoon sekä nuorisovaltuustoon.

– Vaikuttamistoimielimet tekevät tärkeää työtä ja tuovat esille taustayhteisöjensä tarpeita hyvinvointialueen palvelujen tuottamisessa, aluehallituksen puheenjohtaja Lasse Hautala toteaa.

Hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet toimivat samalla tavoin kuin vastaavat toimielimet ovat jo kunnissa toimineetkin.

Aluehallitus antoi omalta osaltaan suostumuksensa Seinäjoen keskussairaalan mikrobiologian laboratorion perusparannus- ja muutostyöhön sekä IV-konehuoneen ja IV-hormien rakentamiseen. Rakennuskohde sijaitsee keskussairaalan E-, E1- ja F-rakennusosissa, toisessa kerroksessa.

Urakoiden kokonaisarvo on 3846900 euroa. Urakka-aika ulottuu hyvinvointialueen toiminta-aikaan, vuoteen 2023, minkä vuoksi myös aluehallituksen on annettava hankinnalle suostumuksensa.

Aluehallitus päätti, että Isojoen, Kuortaneen, Soinin ja Ähtärin kuntien yhteiskeittiöiden osalta hyvinvointialueen valmistelua jatketaan inhouse-mallin mukaisesti.

Näissä kunnissa sote- ja sivistyspuolen ruokapalvelun eriyttäminen ei ole taloudellisesti tai toimitilojen puolesta tarkoituksenmukaista.

Muissa kunnissa sen sijaan valmistellaan ruokapalvelujen tuotannon eriyttämistä kuntien tuottamaan sivistyspuolen ruokapalveluun ja hyvinvointialueelle siirtyvään sote-puolen ruokapalveluun.

Lisäksi aluehallitus hyväksyi alueellisen hyvinvointikertomuksen vuodelta 2021 ja hyvinvointisuunnitelman vuosille 2022–2025.

– Kunnat ja yhteistoiminta-alueet ovat tehneet hyvää työtä hyvinvointisuunnitelman laatimisessa, Hautala kiittää.

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät