-5.1 C
Alajärvi
lauantai 03.12.2022
spot_img

Työttömyys laski Järviseudulla edelleen

Etelä-Pohjanmaalla työttömien työnhakijoiden määrän lasku on ollut pitkään maan keskiarvon yläpuolella.

Etelä-Pohjanmaan alueella oli huhtikuun lopussa 5238 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaisesta vertailuajankohdasta määrä laski 1568 henkilöllä, eli 23 prosentilla.

Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä laski samalla ajanjaksolla 25 prosentilla. Työttömien työnhakijoiden määrä Etelä-Pohjanmaan alueella laski edellisestä kuukaudesta 375 henkilöllä.

Muuta maata paremman viime vuoden kehityksen myötä lasku ei ollut suhteellisesti aivan yhtä kovaa kuin muualla Suomessa, mutta määrällisesti lähennellään maakunnallisesti jo uusia ennätyslukemia työttömien työnhakijoiden määrän vähyydessä.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaan alueella 6,1 prosenttia, joka oli Manner-Suomen toiseksi alhaisin Pohjanmaan ELY-keskusalueen (5,6 %) jälkeen. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 9,1 prosenttia.

Etelä-Pohjanmaalla työttömyys laski kaikissa seutukunnissa. Järviseudun ja Seinäjoen alueella lasku oli suhteellisesti voimakkainta.

Etelä-Pohjanmaan kunnista suhteellisesti eniten laskua työttömien työnhakijoiden määrässä oli Kuortaneella (-45 %), Soinissa (-42 %) ja Lapualla (-31 %).

Uusia avoimia työpaikkoja Etelä-Pohjanmaalla oli kuukauden aikana 3353 kappaletta, joka oli 827 kappaletta (32,7 %) enemmän kuin vuosi sitten.

Eniten uusia avoimia työpaikkoja avautui palvelu- ja myyntityöntekijöiden ammattiryhmässä. Kuukauden aikana avoimena oli kaikkiaan 8415 työpaikkaa.

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät