1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Labib Abuzaidin tutkimus lämmönkadosta tyhjiössä poiki matkan Japaniin!

Lappajärven geolukion oppilas Labib Abuzaid on voittanut Global Scientis Award Finland 2022 kilpailun, johon osallistui neljä tutkimusta.

Kaikilla Järviseudun alueen neljällä lukiolla oli mahdollisuus osallistua kilpailuun, mutta haasteeseen tartuttiin vain Lappajärvellä. Uusi kilpailu on kuitenkin luvassa jo ensi vuonna, joten nyt lappajärveläisten hyvästä esimerkistä toivottavasti innostutaan myös muissa lukioissa.

MAINOS

Järviseudun lukiolaiset voivat osallistua kilpailuun ensimmäisenä paitsi Suomessa, myös koko Euroopassa. Kilpailun tarkoitus on kannustaa lukiolaisia tieteen tekemiseen.

Tänä vuonna maailmanlaajuisen kilpailun järjestäjänä toimii Ikeda Gakuen Kagoshiman kaupungista Kyushun saarelta Japanissa. Ikeda Gakuen lähetti kutsun Finland Japan Culture and Education ry:lle (FJCE), joka antoi kilpailun järjestämisvastuun vimpeliläiselle Asteroid and Impactite Research Academylle (AIRA).

Kilpailuun tulleiden tiimien tutkimukset esiteltiin GSA:n suomalaiselle tuomaristolle, johon kuuluivat Alajärven ja Vimpelin sivistystoimen johtaja Esa Kaunisto, Evijärven kunnanjohtaja Mikko Huhtala, Lappajärven kunnanjohtaja Sami Alasara, Vaasan yliopiston yliopistolehtori Juho-Pekka Mäkipää ja Vimpelin kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli. Tuomariston puheenjohtajan toimi AIRA:n toimitusjohtaja Heikki Mäkipää.

– Suomessa on yleensäkin harvinaista, että lukiossa osallistutaan tiedekilpailuun. Tämä kilpailu tullaan järjestämään jatkossakin, vielä paremmin organisoituna, jotta saamme kaikkien lukioiden opettajat innostettua asiaan ja innostamaan edelleen oppilaitaan osallistumaan, Mäkipää toteaa.

Lauri Luoma, Labib Abuzaid sekä Ksenia Lukina ja Julia Latvala kertovat että tutkimusaiheen keksiminen kilpailussa oli melkein vaikein osuus.

Mäkipää esitteli saapuneita kilpailutöitä kiittäen tasoa hyväksi. Minea Kivisen, Siina Viita-ahon ja Venla Turpeisen tutkimus oli hyvin ajankohtainen liittyen jauhomatojen käyttöön muovin hävityksessä.

Lauri Luoma ja Roope Korkea-aho taas tutkivat Kärnäiitin käyttöä kiuaskivenä, jossa takana oli niin paikallista kuin taloudellistakin ajatusta.

Labib Abuzaidin engalnninkielinen tutkimus Heat containment in a vacuum käsitteli lämmönkatoa tyhjiössä, sitä miten paljon kauemmin lämpö säilyy tyhjiössä kuin ilman sitä. Vaikka itse rakennetut laitteet aiheuttivat Mäkipään mukaan kokeiden epäonnistumista, niin tutkimus osoitti tekijän periksiantamattomuutta ja rohkeutta.

Ksenia Lukina ja Julia Latvala puolestaan tutkivat ihmisten käsityksiä ilmastonmuutoksista kyselynä oppilaille ja opettajille, mikä on hyvin ajankohtainen ja globaali aihe.

Tuomaristossa vaikuttanut Sam Leijonanmieli muistutti nuoria tutkijoita siitä, miten tärkeä asia mielikuvitus on.

– Näistä kilpailutöistä näkee, että olette hyödyntäneet koulussa saamianne oppeja ja mielikuvitustanne. Pitäkää mielikuvituksenne vireinä aina, sillä se on ainoa keino luoda uutta ja ratkaista ongelmia, Leijonanmieli kannusti.

Tuomariston tehtävä kisassa oli vaativa ja kahden hengen matkan Japaniin ja osallistuminen japanilaisten organisoimaan kilpailuun syystalvella 2022 Suomen ja koko Euroopan edustajana voitti Labib Abuzaid, joka paneutui omaan tutkimukseensa yksin, ilman tiimikavereiden apua.

Labid kertoo, että aiheen keksiminen tutkimukselle oli aluksi vaikeaa. Kun sen sitten keksi, niin kukaan muu ei ollut innokas lähtemään mukaan samaan tutkimukseen, joten hän päätti tutkia asiaa yksin.

Valtaosan tutkimustyöstä Labid teki vapaa-ajallaan pyrkien tutkimaan, kauanko lämpö säilyy tyhjiössä verrattuna siihen, jos se ei ollut tyhjiössä.

Myös Ksenia Lukina ja Julia Latvala kertoivat aiheen keksimisen olleen aluksi vaikeaa, mutta he päättivät toteuttaa kyselyn, johon saivat netissä 32 vastausta.

Lauri Luoma taas kertoi tehneenä Roope Korkea-ahon kanssa tutkimusta kärnäiitistä kiuaskivenä nostamalla kiven lämpötilan ensin 200 asteeseen ja tipauttamalla sen sitten 15 asteiseen veteen. Tätä toistettiin 20 kertaa. Yksi kivi halkesi ja muutkin murenivat.

Kärnäiitti siis vaikuttaisi olevan hyvä kiuaskivi yksittäisille kerroille, mutta ei jatkuvaan käyttöön.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät