-9.2 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Koronatilanne tasainen, potilaita yhä sairaalahoidossa

Etelä-Pohjanmaan koronatilanne pysyttelee tasaisena.

Sairaalahoidon tarve on vähentynyt maaliskuun alun huippuviikoista. Siitä huolimatta tiistaina 21.6. Seinäjoen keskussairaalassa oli yhteensä 12 koronapotilasta.

MAINOS

Terveyskeskusten vuodeosastoilla oli 33 koronapotilasta, joten epidemia ei suinkaan ole täysin väistynyt.

Seinäjoen keskuspuhdistamon jätevesiseurannassa havaitaan edelleen koronavirusta. Jäteveden koronavirusmäärä on laskenut jonkin verran alkuvuodesta, mutta on edelleen korkeammalla tasolla kuin esimerkiksi viime syksynä.

Terveydenhuollon koronatestaus on vähentynyt merkittävästi. Otetuista pcr-näytteistä positiivisiksi osoittautuu silti edelleen 36 prosenttia. Tartuntoja todetaan muutamia kymmeniä päivittäin.

Omikron-alavariantti BA.5 on yleistynyt voimakkaasti etenkin pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa. Toistaiseksi Etelä-Pohjanmaan sekvensointituloksista ei ole löytynyt BA.5-muunnosta, mutta alavariantin odotetaan leviävän meillekin lähiviikkoina.

BA.5-muunnoksen tiedetään olevan jälleen tartuttavampi kuin aiemmat omikronin alavariantit. Taudinkuva ei kuitenkaan vaikuta vakavammalta kuin aiempien varianttien kohdalla. Tilannetta seurataan sekä valtakunnallisesti että paikallisesti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi viime viikolla suosituksen uudesta koronavirusrokotteen tehosteannoksesta niille yli 12-vuotiaille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt. Uusi tehosteannos tarkoittaa viidettä koronarokotusta, mikäli henkilö ei ole koronavirus-tautia sairastanut. Kunnat tiedottavat koronarokotusten järjestämisestä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät